keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Reportaasi pintamateriaalivalinnoista

Vihdoin näyttäisi siltä, että rautakaupoissa kiertäminen ja pintamateriaalien pähkäily alkaa olla olla ohitse. Pintamateriaalien valinta ei itselleni ole todellakaan ollut miellyttävää puuhaa. En ole erityisemmin kiinnostunut sisustuksesta, ja pelkään jo nyt tehneeni ihan kamalia valintoja meidän talon pintoihin. Ymmärrän hyvin esimerkiksi sen, että joku haluaa valita pinnat ja sisustaa koko talonsa samaan harmoniseen tyyliin kautta linjan, mutta itse koen meidän talon huoneiden olevan ihan omia yksilöitään, joihin saa muodostua oma tyyli ja tunnelma. Tämä tunnelma voi vaihdella käyttötarkoituksen tai käyttäjänsä mukaan, eikä minulla ole mitään tarvetta koittaa löytää jotakin punaista lankaa koko talon sisustukseen. Valinnat on tehty ihan pelkästään sillä perusteella, että joku on ollut meidän mielestä kaupassa kivan näköistä. Harmaita sävyjä olemme näköjään kuitenkin suosineet, joten se taitaa olla suosikkivärimme sisustuksessa. Tein kuvakollaasit sekä alakerran että yläkerran valinnoista. Kuvia klikkaamalla niiden pitäisi näkyä suurempana.


Talossa käytetyt erilaiset harmaat ja valkoiset
Talon päävärinä on Teknokselta NCS S 1500-N, jota on kehuttu muutamassakin blogissa täydelliseksi harmaaksi. Tuota väriä on käytetty olohuoneen, keittiön ja eteisaulan muodostamassa yhtenäisessä ja avoimessa tilassa, joka jatkuu myös yläkertaan korkean tilan kautta. En itse välitä valkoisista seinäpinnoista kotonani, joten niitä jätettiin meille mahdollisimman vähän. Alakerrassa harrastetila ja kodinhoitohuone on maalattu maalarinvalkoisella, ja samoin yläkerrassa vaatehuoneet. Näissä tiloissa seinäpintaa tulee näkyviin niin vähän, etten kokenut värisävyllä olevan juuri merkitystä.

Keittiön pintamateriaaleista olen kirjoittanut jo keittiöpostauksessa (täällä), mutta välitilan laattakin ollaan nyt saatu valittua. Koska pidän kaikesta kimaltavasta, välitilaan valikoitui luontevasti ABL:n Crystal 8 Ice White, joka on helmiäisen sävyinen lasimosaiikki. Onneksi isäntäkin tykkäsi kyseisestä helmiäisestä. Internetin mukaan kyseisen mosaiikin listahinta on noin 210€/m2, mutta saimme ne Kodin Terrasta 12,90€/arkki eli noin 143€/m2 plus rahtikulut 25€.


Helmiäislaattaa keskellä näytekappale. Kuva Starkilta.
Laminaatiksi meitä on kiinnostanut Logoclicin Ambienta Tammi Noville (alemmassa kuvassa oikeanpuoleisin). Kyseisessä laminaatissa on kaunis lähes oksaton harmaan sävy, askeläänieristys sekä korkea kulutusluokka 33. Ongelmana on kuitenkin budjettimme, nimittäin laminaatin hinta 24,90€/m2 ylittää sen roimasti. Olimme ajatelleet, että laminaatin merkitys on meille niin vähäinen, että siihen kelpaa ihan halvimman pään tavara. Joudumme siis vielä miettimään tätä valintaa, hankintaa ei ole tehty.


Kattopaneelit ja -listat tuli hankittua viikonloppuna, kun Bauhausissa oli tarjous Malerin puolikiiltävästä valkoisesta MDF-paneelista kattolistoineen. Painimme silloin saman ongelman kanssa kuin useimmat rakentajat; minkä sävyistä valkoista valitaan peite-, jalka- ja kattolistoihin sekä kattopaneeleihin? Pidimme itsestäänselvänä, että ikkunoiden ja ovien peitelistoihin valitaan tuota kellertävää listavalkoista, koska emme halua niihin selkeää sävyeroa ikkunankarmiin. Olimme kuitenkin ajatelleet, että kattoon on ehdottomasti saatava puhtaanvalkoista paneelia, sillä tuo ns. listavalkoinen on monen blogin mukaan ollut liian kellertävää isolle pinta-alalle. Pelkäsin, että kellertävä katto näyttäisi siltä kuin sisällä olisi tupakoitu useiden vuosien ajan. Vertailimme paneeleita talolla ja totesimme, että meidän talossamme tuo puolikiiltävä valkoinen ei näyttänyt yhtään liian kellertävältä. Oleskelutiloista vain yhdessä makuuhuoneessa on valkoiset seinät, ja sielläkin maalisävy on hiukan kellertävä Jasmiini F503. Tuossa huoneessa se olikin puhtaanvalkoinen kattopaneeli, joka näytti riitelevän pahasti sekä seinän että ikkunankarmien kanssa. Harmaan seinän kanssa luonnollisempi valkoinen näytti myös hyvältä, eikä ollenkaan liian keltaiselta. Valitsimme siis puolikiiltävän valkoisen paneelin. Valintaan myötävaikutti myös se, että puolikiiltävän eli tuon luonnonvalkoisen paneelin tarjoushinta oli vain 5,95€/m2, kun puhtaanvalkoisen paneelin listahinta oli 11,90€/m2. Säästimme siis koko talon kattopaneeleissa noin 800-900€ tällä valinnalla.

Puhtaanvalkoinen kattopaneeli, seinä Jasmiini F503, ikkunankarmit ja peitelista ns. listavalkoista
Kattopaneelit harmaan seinän vieressä (Teknos NCS S 1500-N).
Luonnollisemman valkoinen sopii siihenkin kauniisti.








84 pakettia kattopaneelia nostettiin trukilla auton kyytiin,
mukavaa iltapuhdetta oli kantaa ne talon sisään
Peitelistat, kattolistat ja ikkunalistat on ostettu, tässä kuormassa vain osa
Työhuoneeseen valittiin ensin tapetti, ja vasta sen jälkeen siihen sopiva maalisävy muihin seiniin. Pitkän etsimisen jälkeen ihastuin K-Raudassa Rollerin 9-malliston hopearaitaiseen tapettiin, joka saatiin vielä mielestämme sopivaan hintaan 28€/rulla. Värisävy muihin työhuoneen seiniin valittiin ainoastaan väriviuhkan perusteella, ja sävyksi valikoitui Teknoksen NCS 2005-R80B, joka näytti luonnossa hiukan siniseen taittavalta harmaalta, kuten tapetin raidatkin, vaikka sen sävytykseen käytettiinkin vain mustaa.




Alakerrassa kodinhoitohuoneen kalustesuunnitelma on valmis ja tilaus on juuri lähdössä eteenpäin. Kalustesuunnitelmaa voin esitellä tarkemmin erillisessä postauksessa, mutta materiaaleista näkyy esimakua kollaasissa. Välitilan laatoiksi valitsimme Bauhausin Crystal Mix -mosaiikkia, jollaista olen aina ihaillut rautakaupan laattahyllyllä. Ostimme sen Tallinnasta, jonka Bauhausissa mosaiikkilaatat ovat karkeasti noin 5€/arkki edullisempia kuin Suomessa. Kävimme Viron reissulla lisäksi juuri silloin kun Bauhausilla oli mosaiikkilaattojen osta 4, maksa 3 -kampanja käynnissä. Saimme siis mosaiikit noin 7,5€ kappalehintaan, kun listahinnalla Virosta raahaaminen ei ehkä olisi ollut kannattavaa. Neliötä kohden niille tuli nyt hintaa noin 83€. Kodinhoitohuoneen välitilaan tulee siis tuota valkoista mosaiikkia, ja viereiseen pesuhuoneeseen valittiin sen kaveriksi mustaa mosaiikkia tehosteeksi saippuahyllyyn.



Kun päästiin vauhtiin valitsemaan kimaltavia laattoja, valikoitiin pesuhuoneen seinälaataksi myös tarjouksessa ollutta Alto Whitea, joka on tuollaista nyppyläistä ja kiiltävää valkoista 30x60cm laattaa. Vähän sitä mietiskeltiin, tuleeko pesuhuoneesta liian kimaltava kauttaaltaan, mutta todettiin vain että "mieluummin överit kuin vajarit!" ja otettiin ne silti. Pesuhuoneen lattiaan on sitten Suomesta valittu tavallinen 10x10 tummanharmaa/musta karheapintainen laatta edulliseen 12€ neliöhintaan.


No nyt kimaltaa :)

Laatat pesuhuoneessa mallinnuksessa
Kodinhoitohuoneen mielenkiintoinen alakaappien ovimateriaalivalinta vaati parikseen yhteensopivan laatan, ja sitä etsittiinkin huolella. Valintaa hankaloitti tarve löytää samasta laatasta sekä isompaa että pienempää kokoa, jotta saadaan muuten isolla laatalla laatoitettavaan kodinhoitohuoneeseen laatoitettua kuraeteisen syvennys sekä kaappien alle kaadot pienemmällä laatalla. Vihdoin löytyi karkeapintainen ja kestävä läpivärjätty Porcellanato-laatta QD Fume K-Raudasta Lahdesjärveltä, koossa 15x15 sekä 30x30. Neliöhinnat saatiin noin 21€ ja 25€ tienoille, mihin oltiin tyytyväisiä, varsinkin kun toisesta K-Raudasta samaa laattaa tarjottiin 29€ neliöhinnoilla. Kannattaa siis joskus kysyä samaa laattaa useammasta samankin ketjun liikkeestä.

Kodinhoitohuoneen alakaappien ovivalinta sekä lattialaatta QD Fume
Alakerran wc:hen tilataan mittatilauksena laatikostot korkeakiiltoisilla valkoisilla ovilla ja kimaltavilla vetimillä. Lattialle haluttiin vaaleahko harmaa laatta, ja niitä otettiinkin useammanlaista malliksi, jotta löydettiin myös yhteensopiva laminaattitaso. Kuvassa näyttäisi siltä, että myös tuo vasemmanpuoleinen olisi sopinut hyvin pöytätason kanssa, mutta se laatta oli meidän makuumme liian sinertävä paljaalla silmällä katsottaessa. Oikeanpuoleinen laatta oli valinnoistamme niitä missä pihistettiin, eli neliöhinnaltaan noin 12€. Wc:n kolmelle seinälle tulee kiiltävät valkoiset, myöskin edulliset, laatat ja yhdelle seinälle maalattua pintaa. Valitsin siihen rohkeasti turkoosin helmiäismaalin, sillä turkoosi on lempivärejäni ja näytti pahasti siltä, ettei sitä olisi tulossa mihinkään talossamme. Saa nähdä, miten turkoosi seinä sopii tuohon valko-harmaaseen vessaan. Meillä on ostettuna myös Tunto Hienoa vaaleansiniseksi sävytettynä. Sitä mahdollisesti vedetään tuon helmiäismaalin päälle pieni epätasainen kerros Tikkurilan Unique 15 Korroosio -tyylin mukaisesti, niin että turkoosi jää näkyviin alta. Katsotaan riittääkö uskallus, kun aika koittaa.


Triton HM, Tikkurila

Yläkerrassa sijaitsevaan lastenhuoneeseen kysyin joskus poikamme väritoivetta. Tuo pian kolme vuotta täyttävä napero osoitti raksalla pahvista muumimukia, josta oli juuri juonut mehua, ja sanoi sen vihreää taustaa osoittaen, että "tollanen!". Yritimme löytää vastaavaa Tikkurilan ja Teknoksen värikartoista, mutta hiukan huonolla menestyksellä. Isäntä tykästyi väriviuhkoissa räikeämmän vihreisiin sävyihin, ja lopputuloksena valintamme oli Tikkurilan K388, joka omaan silmääni oli hiukan "myrkynvihreä" kun poika toivoi enemmänkin mintun sävyistä. Värivalintaa neutralisoi hiukan kuitenkin se, että yhdelle seinälle tehdään valkoinen puumaalaus, joka tuo raikkautta.



Toiseen yläkerran lastenhuoneista valittiin seinälle luonnonvalkoinen hiukan kultaan taittava helmiäistapetti, ja sen pariksi tuo aikaisemmin mainitsemani Tikkurilan Jasmiini F503. Tapetti löytyi aikaisemmalta Tallinnan reissulta, ja maksoi alle 10€/rulla.


Meidän makuuhuoneeseemme tulee kattoupotukseen jo aikaisemminkin kertomani valokuvatapetti timanttiaiheella. Tuon tapetin kaveriksi valittiin aluksi väriviuhkan perusteella liilaan taittava harmaa, mutta nyt kun maalauksia on talolla jo hyvää vauhtia tehty, osaan kertoa, että valinta meni pahasti pieleen. Maalisävy olikin harmaaseen taittava liila ja meni vaihtoon. Uudeksi sävyksi valittiin tuo hyväksi havaittu olohuoneen NCS S 1500-N, jota päästiin talolla mallailemaankin. Kuvia tuosta epäonnistuneesta maalauksestakin tulee myöhemmässä postauksessa. Myös makuuhuoneeseen on ostettu Tunto Hienoa, mutta ei ole nyt ollenkaan varmaa, tuleeko sitä käytettyä lainkaan.


Lopullinen väripari eli tapetti ja makuuhuoneen seiniin valittu NCS S 1500-N
Yläkerran kylpyhuoneen pintavalinnat juontavat juurensa aika kauas. Rakentamisen alkuvaiheilla kierreltiin Tallinnassa rautakauppoja, ja katseltiin jo alustavasti laattavalikoimia. Oma katseeni osui seinällä kultaiseen laattaan, ja totesin isännälle, että "onpas hieno! Ajattele, kuinka ihanaa olisi kävellä kultaiseen suihkuun!", kunnes tajusin lauseen toisen merkityksen. Siitä lähtien meidän taloon on suunniteltu "kultaista suihkua", eli lopullinen valinta osui tuollaiseen 40x40 neliölaattaan, jonka väri on jotakin kultaisen ja kuparisen välillä. Kyseistä Golden Quadraa myydään (yllätys, yllätys) ainakin Bauhausissa, ja me ostettiin nämä Tallinnan reissultamme tuohon noin 25€ neliöhintaan.


Kylpyhuoneen lattialaatan LPC Dallas Brownin löysin alunperin K-Raudan tilausvalikoimasta (tai heillä oli esillä Dallas Black, joka oli hyvin samanlainen kuin Brown, johon päädyimme). Lattialaatan piti jälleen olla suihkuun sopivaa melko karheapintaista ja kaatojen vuoksi pientä laattaa. Listahinnaltaan laatta oli aivan liian kallista budjetillemme, noin 35€/m2. Pyysin siitä kuitenkin tarjousta ja saatavuustietoja, mutta minulle ei palattu asiaan muutamaan päivään. Sillä välin etsin laattaa netistä, ja löysin Laattapisteen sivuilta tiedon vastaavasta poistuvasta mallista eli tuosta Dallas Brownista. Pikaisella soittelulla selvisi, että poistomallia on jäljellä vielä meidän tarpeisiimme ja hiukan yli, ja hinta on -30%. Noin 25€ neliöhinnalla päätimme siis hankkia laatan suoraan Laattapisteeltä.


Kylpyhuoneen laatoista on siis hankittuna suihkunurkkauksen kultaiset laatat sekä lattialaatta. Vielä lopullinen päätös on tekemättä siitä, laatoitetaanko muu kylpyhuone tavallisella kiiltävällä valkoisella laatalla vai yritetäänkö etsiä jotakin tuohon kultaiseen sävyyn sopivaa kolmatta laattaa. Riskinä tässä on se, että huoneesta tulee kauhea erilaisten laattojen sillisalaatti. Allaskaluste on jo hankittu IKEA:sta, ja kylpyhuoneeseen tulee tavallinen valkoinen (korkeakiiltoinen tietysti) 120cm leveä Godmorgon/Odensvik- kaluste.

Huhtikuussa työtunnit talolla lähtivät todella nousuun aikaisemmista kuukausista, ja niitä kertyi 359. Isäntä on jonkin verran jo pitänyt ylimääräisiä vapaita ja lomapäiviä huhtikuussa, vaikka loma virallisesti alkaa nyt toukokuussa. Olen itsekin kerrankin pystynyt olemaan hyödyksi, sillä maalaushomma on ollut minun vastuullani ja se on tarpeeksi kevyttä tekemistä tälle pallomahalle. Saimme huhtikuun aikana myös talkooapuja useampana päivänä. Sekä yksi minun ystäväni että yksi isännän ystävä tarjoutuivat auttamaan, ja apu otettiin ilomielin vastaan. Käytimme myös lähipiiristä ammattiosaamista hyväksemme tapetointihommissa, kun tuota apua lupailtiin meille häälahjaksi jo mennessämme naimisiin syksyllä 2016 projektin juuri alettua. Laitoin nämä talkootyöläiset tällä kertaa palkattujen asentajien tunteihin, vaikka he tekivätkin töitä vain ruokapalkalla. Suuret kiitokset vielä <3

Talolla tekeminen on ollut niin suoraviivaista ja selkeää nyt useamman viikon, että emme ole oikein ehtineet muutakuin tahkoamaan töitä ja tekemään päätöksiä. Yritän mahdollisimman pian ehtiä raportoimaan tuosta edistyksestä kuvien kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...