lauantai 5. toukokuuta 2018

Kattoupotus eli katon reunojen alaslasku makuuhuoneessa

Keräsimme kesällä 2016 ideoita omaan taloomme Seinäjoen asuntomessuilla. Yksi idea, jonka ehdottomasti halusimme toteuttaa, oli kattoupotus makuuhuoneessa. Yhtenä inspiraationa meillä oli HP Parviaisen Hartman Koti Ankkuri b, jonka katosta löytyy kuva ainakin täältä. Kattoupotuksia näkyi viime vuoden asuntomessuilla mielestäni taas vähemmän, ja mietinkin onko se ollut jonkinlainen muotivillitys, joka on jo laantunut ja "last season", mutta itse halusin sellaisen kaikesta huolimatta :) Koska kattoupotuksen tekemisestä ei juuri löydy toteutusohjeita, ideoimme sen itse. Kovin monimutkaista toteutus ei onneksi ollut.


Käytännössä kattoupotus toteutetaan katon reunojen alaslaskulla. Meidän talossamme kipsilevyt on suunniteltu talon yhdeksi jäykistäväksi rakenteeksi, ja ne asennettiin siksi koko makuuhuoneen kattoon ensin normaalisti. Tämän jälkeen katon reunoille asennettiin kakkoskakkosia alaslaskukehikoksi. Oli hiukan vaikeaa pelkän mielikuvituksen varassa päättää, minkä kokoinen ja kuinka syvä syvennyksestä tehdään. Päädyimme tekemään noin 75cm leveät ja noin 10cm syvät alaslaskut huoneen sivuille. Syvyyden päättämiseen vaikutti se, että noin 10cm syntyi helposti laittamalla kaksi kakkoskakkosta päällekkäin. Olen tuon jälkeen useampaankin kertaan miettinyt, olisiko pitänyt tehdä upotuksesta hiukan syvempi, jotta vaikutelma olisi näyttävämpi, mutta huoneessa seistessä olen todennut, etten olisi halunnut luopua kattokorkeudesta yhtään enempää. Normaali kattokorkeus meillä siis on 2580mm, ja alaslaskujen kohdalla korkeutta jää noin 2480mm.

Kattoupotuksen reunoille halutaan asentaa LED-nauhat, joten kipsilevyn piti tulla hiukan puukehikkoa pidemmälle. Kehikosta tehtiin siksi noin 10cm kapeampi kuin aukosta haluttiin. Alla jälleen mahtavaa paint-taiteilua katon rakenteesta. Jos leikkauskuva olisi tehty toisinpäin, olisi alaslaskun koolauspuista osa pitkittäissuunnassa, ja joitakin kolojakin koolauksissa on, jotta ilma kiertää ja tarvittavat putket saatiin sopimaan joukkoon. Näitä näkyy muissa alla olevissa kuvissa.
Leikkaus katosta huoneen keskeltä, pitkittäissuunnassa






Kipsilevytys ja levyjen tasoitus sujui sitten vanhaan tapaan. Kipsilevyt asennettiin myös pystysuuntaan aukon reunoille. Katon ja alaslaskun tasoituksessa ja pohjamaalauksessa saatiin apuja tasoitemiehiltä muun urakan yhteydessä, vaikka taisi isäntäkin kattoupotuksen saumoja nauhoittaa jossakin vaiheessa. Tämä makuuhuoneen katto on harrastetilan lisäksi talossamme ainoita maalatulle kipsilevypinnalle jääviä kattoja. Yhdessä alla olevassa kuvassa näkyy, että isäntä on askarrellut yhteen pystyssä olevaan kipsilevyreunaan pienen luukun. Tämä luukku on LED-valojen sähköjen tuomista ja ylläpitoa varten. Luukkuun on olemassa oveksi irrallinen maalattu kipsilevyn palanen, jolle tehdään mahdollisesti jokin magneettiviritys, että se pysyy paikoillaan mutta on helposti irrotettavissa.





Saimme ammattiapuja katon tapetointiin, mikä oli erinomainen asia, koska asennuspaikka ei ollut kaikista helpoin. Isäntä toimi apurina asennustyössä, ja kertoi että tapetin asettaminen oli erityisesti reunoilla hankalaa, sillä tapetti ulottui sisemmäksi kuin kipsilevyn reunat. Tilasimme tapetin noin pari senttimetriä pienemmäksi kuin kattoupotus, jotta asennus olisi helpompaa, mutta myös siksi että tapetin reunoilla näkyvä valkoinen "kehys" korostaa syvyyseroa mielestäni hiukan lisää. Upotuksen reunoilta puuttuu vielä LED-valot. Olen harkinnut aukon reunoille myös jonkinlaisia krumeluurilistoja "kehykseksi" tekemään kattoon taulumaista vaikutelmaa. Listat pitäisi kyllä sitten kiinnittää liimalla, koska upotuksen reunat ovat tavallista EK-kipsilevyä ilman mitään puisia kiinnityskohtia.

Upotuksesta oli vaikeaa ottaa kuvia pienessä tilassa. Alla ottamani panoraamakuva alaviistosta näyttää pienentävän todellisia syvyyseroja merkittävästi, mutta onneksi paikan päällä vaikutelma on todella hieno <3 Lisää kuvia sitten, kun valotkin on tähän saatu!



7 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...