torstai 26. lokakuuta 2017

Ulkohommat valmistuivat kreivin aikaan!

Tänään se talvi sitten tuli kertarysäyksellä. Olimme juuri edellisenä päivänä saaneet kaikki talon ulkotyöt tältä erää valmiiksi ja pihan asetettua talviteloille. Kauan siinä kestikin, mutta nyt vihdoin olemme valmiit siirtymään sisätöihin! Kerrataanpa, mitä parin viikon aikana on taas tapahtunut.

Jos lukijat sattuvat muistamaan, meillä oli koko kesän aina huhtikuusta elokuuhun asti sisätiloissa itse kyhätyt maalaustelineet, joissa kaikki talon ulkoverhouslaudat kävivät kertaalleen tai jopa pariin kertaan maalattavana. Maalausurakka otti loppuvaiheessa jo niin pahasti hermoon, että sen  valmistuttua nuo maalaustelineet heivattiin dramaattisesti ja hyvin iloisina lautakasaan. Siinä kävikin sitten sellainen juttu, että telineet olivat naapurin tarpeisiin juuri sopivat, ja ne säästyivät vielä roviolta. Emme nähneet telineitä pariin kuukauteen, kunnes tuli eteen, etteivät katoksenaluslaudat riitäkään..

Odottelimme miltei parin viikon ajan Kastellilta jotakin vastausta reklamaatioomme, kunnes eräänä perjantaina kuljetusfirma soitti olevansa pihassa jonkin meille tulevan lautanipun kanssa. Siinäpä sitten piti naapurilta käydä nätisti pyytämässä, saisiko telineitä vielä lainaan. Ja pian ne nököttivät takaisin talomme sisällä. Kyllä ärsytti, kun piti alkaa taas maalaamaan. Homma otti pannuun niin paljon, että piti repäistä laastari nopeasti. Maalasin osittain isännän avustuksella reilut 100 lautaa viikonlopun aikana kahteen kertaan, viimeisimpiä aivan iltapimeällä niin ettei enää edes nähnyt, mitä oli tekemässä.

Loppukesästä ikuistettiin se hetki, kun maalaustelineet heivattiin kasaan

Ja nyt ne nököttivät taas sisällä


Seuraavaksi päästiin sitten työstämään niitä takapihan katoksenalusia, mitkä olivat odottaneet vain puuttuneita lautoja. Takapihan terassilla tullaan todennäköisesti viettämään kesäisin paljon aikaa, minkä vuoksi halusin, että katokseen laitetaan suojaus ampiaisten pesänrakennushommia vastaan. Netistä ei löytynyt selkeitä ohjeita, minkälaista verkkoa sinne pitäisi laittaa, mutta joltakin keskustelupalstoilta lueskelin että lasikuituiset verkot olivat ajan myötä rikkoutuneet, mahdollisesti lintujen nokkimana. Rautakaupan myyjä pohdiskeli, että ampiaiset saattavat syödä lasikuituverkosta itsensä läpi (?) Päädyimme varmuuden vuoksi laittamaan punottua teräsverkkoa, vaikka se onkin hiukan kalliimpaa. Yhteensä teimme verkotukset kahteen katoksenaluseen, joiden yhteispinta-ala oli noin 27m2, kahdesta kuvassa näkyvästä rullasta, kaikkiaan 94 eurolla.


Verkot nidottiin katoksenalusen puihin kiinni nitojalla. Terassin palkin molemmat puolet aiheuttivat pientä lisänypläystä, jotta verkotukseen ei jäisi rakoja. Verkon päälle voitiin sellaisenaan sitten kiinnittää katoksenaluslaudat.






Aluslaudoitukset jäivät vielä tekemättä parvekkeen kattoon, sillä sitä kautta pitää vielä kulkea talon yläpohjaan iv-asioissa. Parvekeen kaiteen ja rallilaudoituksen tekemisen olimme jo aikaisemmin päättäneet suosiolla jättää kevääseen. Isäntä ja appiukko olivat lautoja odotellessaan laittaneet kaikki loput smyygitkin paikoilleen, joten nyt ulkohommat olivat tältä vuodelta tehty! Enää siis oli jäljellä pihan siivous ja telineiden purku. Isännän fiilis oli kuvan mukainen.



Pihalle oli kertynyt jo aikamoinen määrä puita ja lavoja. Otimme viime lauantaina sumun seassa urakaksi pilkkoa ja pinota puut. Urakan loppusuoralla viimeisimpiä puita pilkottiin aivan iltahämärällä, jolloin naapuri kävi laittamassa autotallinsa ikkunasta meille valoa - aika mahtavaa! :) Alkuviikosta isäntä rakensi vielä huolella puupinoille katokset, jotta puut pääsevät rauhassa kuivumaan. Noihin sinisiin tynnyreihin kerättiin maasta kaikki pienet puusilput. Niille pitäisi vielä keksiä jokin ilmava kuivatustapa, jotta niistä tulee käyttökelpoista polttopuuta.







Kaikki kuormalavat pinottiin kasoihin etupihalle, ja laitettiin ilmoitus niistä facebookin raksakimpparyhmään. Seuraavana päivänä ne jo haettiinkin pihastamme pois. Olimme tyytyväisiä siihen, ettei meidän tarvinnut itse alkaa niitä pilkkomaan polttopuiksi tai rahtaamaan kaatopaikalle.

Etupihan puolelle rakennettiin myös säilytettävien puiden katos, johon pinottiin kaikki puut niin, että jokaiseen väliin tuli tuuletusrimat. Katos tehtiin päältä täysin umpinaiseksi ja viistoon, jotta vesi valuu päältä pois. Päälle asetettiin kolminkertainen pressu, joka kiinnitettiin kyljistä lautojen kanssa. Nyt puiden pitäisi talvehtia katoksessa turvallisesti ensi kevääseen asti.




Talomme pihasta ei tähän hätään ole kuvia kuin iltahämärästä, mutta kuvista taitaa kuitenkin tulla ilmi, että piha on tyhjä ja telineet ovat kadonneet. Nyt talon ulkopuoli kaipaa enää terasseja ja nurmikkoa, joiden aika on sitten keväällä.

























Viime sunnuntaina vietimme myös 1-vuotishääpäivää, joka oli oikein raksavapaa! Kävimme pitkästä aikaa brunssilla aivan kahden kesken <3 Aika on kulunut mukavasti tuon superahkeran ja huomaavaisen isännän kanssa, joka töiden ja raksaamisen ohessa huoltaa autot, vaihtaa talvirenkaat, hoitaa lasta ja kotiakin aina kun ehtii - eikä unohda puolisoa, vaikka raataminen viekin mehut. Toivottavasti teillä muillakin raksaajilla on tällaisia helmiä siinä vierellä <3


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Ulkotyöt jatkuvat terassilipoilla

Viimeisen viikon sisällä olemme saaneet tehtyä terassilipat pääosin valmiiksi, vaikka syksyn sateet ja hämäryys tekevät työstä koko ajan haastavampaa. Talon etupihan puoleisen lipan maalaamista ja vesikatteen asentamista varten tarvittiin aikamoinen telinearsenaali, sillä etupiha sijaitsee rinteessä ja haki-telineen lyhyt sivu ei riittänyt korkeuseron kattamiseen. Rinteen keskelle telineen kantavaa tolppaa ei voitu asentaa, jottei teline muksahtaisi kumoon kun sen päälle kiipeää. Lipan eteen siis käytettiin lähes kaikki vapaat telineiden osat, jotta päästiin maalaamaan otsalautaa, asentamaan ränniä ja aluslaudoituksia.



Isäntä ja appiukko kantoivat tiilet etupihan terassilipalle, ja isäntä sitten latoi ne vikkelästi paikoilleen. Lintuesteet ja lumiesteiden kiinnikkeet huomioitiin jo latomisvaiheessa. Katolla rälläkkä sauhusi, kun isäntä katkoi reunimmaisia tiiliä oikeaan mittaan. Lumiestetankomäärä jäi hieman vajaaksi, mutta lisää tuotiin pihaan yhden puhelinsoiton jälkeen. Sadexille pisteet asian hoidosta!



Kun vesikate oli asennettu ja otsalaudat maalattu pariin kertaan, asennettiin terassin lippaan ränni ja nyt myöhemmin myös syöksytorvi on laitettu paikoilleen. Rännin asennuksen jälkeen oli mukavampi asentaa katoksen aluslautoja juuri lipan reunan alapuolella, kun sadepisarat eivät valuneet niskaan.

Pian katoksenaluslautojen asennuksen aloituksen jälkeen huomattiin, että laudat tulevat loppumaan kesken. Tämä oli melkoinen pettymys, sillä luulin maalausurakan olevan jo ohitse. Soitin asiasta heti Kastellille, mutta en silloin saanut asiaan kannanottoa ja olemme odottaneet nyt jo yli viikon, että sieltä palattaisiin asiaan. Sillä välin takapihan puolen aluslaudoitukset odottavat tekemistään, eikä telineitä päästä purkamaan. Etupihan puolelle kuitenkin saatiin kaikki laudat vielä riittämään, joten telineet voitiin purkaa. Oli aivan mahtava tunne purkaa telineet siihen paikalle, mistä ne seuraavaksi nostetaan kuorma-auton kyytiin ja kuljetetaan pois meidän pihasta! Oli myös ihanaa nähdä etupihan puoli talosta valmiina (tai siis melkein valmiina, kun vielä lopullinen pääovi, ulkovalot, kuisti kaiteineen ja sokkelin pinnoitus puuttuvat).

Ränni odottaa ylösnousemusta
Katoksenaluslaudoitusta aloitettu
Lippa valmis, telineiden purkua vaille
Telineen osia aseteltu järjestykseen odottamaan poiskuljetusta keväällä. JES!
Valmis pohjoispuoli talosta, hämärä puskee jo päälle
Myös takapihan puolella terassilippa on saanut vesikatteen päälleen, ja otsalaudat on saatu maalattua. Nyt vain odotetaan, saadaanko aluslaudoitukset tehtyä vielä tämän syksyn aikana vai pitääkö telineiden seistä tuossa kevääseen asti. Parvekkeen kaiteen ja rallilaudoituksen tekeminen taitaa jäädä keväälle, vaikka kovasti toivoimme, että koko talo olisi tullut ulkoa valmiiksi ennen talvea.


Aluslautojen kohtaloa odotellessa isäntä on appiukon kanssa tehnyt ikkunasmyygejä. Muutaman ikkunan yläreunan panelointi oli vielä sahaamatta oikeaan mittaan. Smyygien tekemisessä on ollut edelleen sama kaava: 1) mittaaminen ja oikean kokoisten palojen sahaaminen 2) jokaisen laudan reunojen maalaaminen sisätiloissa kahteen kertaan ja 3) paikoilleen asentaminen. Välillä työtä on tehty jo todella hämärässä otsalampun turvin. Nyt on enää jäljellä takapihan puolen kuuteen ikkunaan valmiiksi maalatut smyygit, jotka pitää asentaa. Siistiä työtä ovat kyllä tehneet, kuten näkyy kuvasta.

Olohuoneen ikkunoiden panelointi tehty ikkunoiden ylitse ja sahataan nyt oikeaan mittaan



Minä aikani kuluksi siivoilin jo kamalaan kuntoon menneen harrastetilan. Siellä pitäisi ensimmäisinä sisätöinä päästä tekemään maalämpöpumpun nurkkaus pinnoiltaan valmiiksi, jotta saadaan talvella taloon halvempaa lämpöä. Jokohan me ensi viikolla siirtyisimme ulkotöistä sisätiloihin...

 

Syyskuussa talon työtunnit kääntyivät taas nousuun, ja kasaan kertyi 361h kaikilta tekijöiltä yhteensä. Anoppi oli raksalla nyppimässä multakasastamme rikkaruohot, ja nyt kasa on taas käyttökelpoinen - mikä helpotus!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...