torstai 25. toukokuuta 2017

Hyvällä meiningillä ulkoverhousta eteenpäin

Julkisivuverhoilu etenee hyvää vauhtia, ja harrastetilan seinät on lähestulkoon paneloitu. Vain takapihan puolelta puuttuu joitakin rivejä paneelia. Itse sain harrastetilan päätyseinän ja räystään maalattua loppuun ja telineet päästiin siirtämään pohjoispuolelle. Isännän oli tarkoitus tehdä isänsä kanssa harrastetilan räystään alunen valmiiksi, mutta kohtasimmekin ongelman, jonka vuoksi sitä ei voitu vielä tehdä. Osasta harrastetilan kattoa puuttuu vielä tiilikate, sillä tuohon katolle pitäisi vielä päästä rakentamaan telineitä päätyseinän panelointia varten. Koska tiilikate puuttuu, mahdollinen sadevesi valuu aluskatetta pitkin pois rakennuksen päältä. Jos räystäälle laitettaisiin jo aluslaudat paikoilleen, kaikki sadevesi valuisi suoraan niiden päälle. Näin ollen räystäs piti jättää vielä avoimeksi.

Talon tien puoleinen sivu eli pohjoissivu

Harrastetilan räystään alle saatiin yksi lauta ennenkuin ongelma huomattiin

Sadevedet valuisivat aluskatteelta suoraan lautojen päälle,
jos ne asennettaisiin tuon yhden jatkeeksi
Pääty on valmis, luukkukin maalattu. Takapihan puolella panelointi kesken
Valmiiksi maalattujen ulkoverhouslautojen pino oli päässyt jo vähentymään niin uhkaavasti, että kannoimme tänään lisää sisään maalattavaksi. Lautojen kantaminen sujuu meiltä isännän kanssa jo hyvin. Molemmat kun olemme luonteeltamme kilpailuviettisiä, niin saamme toisistamme aina irti parhaan mahdollisen suorituksen. Kannoimme ensin tottuneesti kolmea lautaa kerrallaan, kunnes isäntä ottikin kerralla neljä. Minähän en tietenkään tahdo jäädä kakkoseksi.. Sitten kannettiinkin jo viittä kerrallaan, kunnes isäntä lopulta vei voiton ja kantoi kuutta lautaa. Pitihän miehelle nyt voitto antaa ;) Maalasin tämän päivän aikana 44 lautaa, eli jännetuppitulehdusta odotellessa.









Olimme tänään yhteydessä sähköasentajaamme ja pyysimme häntä laittamaan parille lisävalolle vielä johdotukset ennenkuin julkisivu paneloidaan umpeen. Kävimme nimittäin aikaisemmin tällä viikolla läpi sähkösuunnitelmaamme ja totesimme, että tien puoleinen julkisivu uhkaa jäädä vaisuksi valaistukseltaan. Pidän itse tärkeänä, että kaksikerroksisen talon korkeutta korostetaan, eikä jätetä valaistusta vain alimman kerroksen osalle niinkuin olimme aluksi suunnitelleet. Isäntä olisi halunnut valoihin symmetriikkaa, mutta sitä ei tuossa pohjoissivussa ollut mahdollista saavuttaa. Tulostin talon kuvat ja piirtelin niihin keltaisella tussilla havainnollistuksia eri vaihtoehdoista, ja löysimme ratkaisun, johon olemme tyytyväisiä. Kuten kuvasta ehkä näkee, on suunnitteilla laittaa ne jo perinteeksi muodostuneet ylös-alas-valot.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan valaistus olisi näyttänyt tältä
Laitamme valoja myös keskivaiheille talon korkeutta, mutta toiselle puolelle mahtuu järkevästi vain yksi lamppu
Takapihan puolella olisi suunnitelmissa ollut vain tuo vasemmanpuoleinen lamppu olohuoneen korkean tilan viereen. Kaipasin tähän tasapainoa, ja laitamme myös toiselle puolelle samanlaisen.
Tämän viikon aikana meillä on isännän kanssa ollut hyvä "draivi" päällä. Tuntuu hyvältä, kun talo etenee. On myös ollut ihana viettää aikaa ulkona, kun naapuritkin työstävät pihojaan ja autosuojiaan, lapset leikkivät ja kaivinkoneiden ääniä kuuluu lähialueilta. Tunnen oloni erittäin kotoisaksi tulevalla asuinalueellamme, enkä malttaisi odottaa että pääsemme muuttamaan. Ehkä vuoden päästä mekin vietämme kesää omalla pihalla :)



Näkymä kuistiltamme

maanantai 22. toukokuuta 2017

Ensimmäinen lähes valmis ulkoseinä

Meillä on takana melko tehokas viikonloppu, kun naulapyssy tulikin yllättävän nopeasti takaisin huollosta. Isäntä pääsi isänsä kanssa työstämään harrastetilan päädyn vuorausta eteenpäin, saaden sen tehtyä ylös asti.



Jotta telineet saataisiin purettua harrastetilan päädystä, piti pääty tehdä kokonaan valmiiksi myös maalausten ja räystäiden osalta. Räystäsmallin valinta tehtiin jo talopakettia tilatessa. Räystästermit vaan tuntuvat olevan rakennusalalla nykyään hiukan sekaisin. Perinteisesti on puhuttu jaottelusta avoräystäisiin ja umpiräystäisiin:
Alkuperäinen kuva pohri.fi, lainattu täältä

Avoräystäs (kuva: Kastelli)
Tuossa jaottelussa avoräystäällä on tarkoitettu mallia, jossa räystäslipan ja talon seinän väliin jäävää tilaa ei ole suljettu, jolloin katteen aluslaudat ovat näkyvissä (kuva oikealla).

Umpiräystäällä on tarkoitettu mallia, jossa näkymä räystäslipan alle on estetty laudoituksella. Perinteisesti tämä laudoitus on kulkenut vaakasuorassa linjassa räystäslipalta seinään saakka, muodostaen kotelon. Käsitteet menevät nykyään kuitenkin sekaisin, kun on alettu tekemään umpeen laudoitettuja räystäitä, jotka ovat alapinnaltaan vesikaton suuntaisia, eli periaatteeltaan avoräystään mallisia. Kutsutaanko näitä siis umpiräystäiksi vai avoräystäiksi?

Olen lukenut monista blogeista, että kunnan suunnitteluohje kieltää umpiräystäät. Oman alueemme suunnitteluohjeessa luki myös hyvin selkeästi, että kaikkien rakennusten katoissa on oltava avoräystäät. Tarkistimme asian kunnasta taloa suunnitellessamme, ja tämä suunnitteluohje ei tarkoittanut sitä, etteikö räystästä saisi laudoittaa umpeen, vaan ainoastaan sitä että perinteisen mallista kotelointia ei saa tehdä.


Ylöjärven kunnan määritelmän mukaan meille siis olisi tulossa avoräystäät. Silti rakennusblogeissa puhutaan umpiräystäistä, kun tehdään alla olevan kuvan kaltaisia räystäitä. Kuva on talomme rakennekuvista (Kastelli). Umpiräystäiden perinteinen haitta on se, että räystäslipan alle ei ole näköyhteyttä ja siksi myös sen kunnon tarkkailu on haastavampaa. Räystään voidaan ajatella olevan myös huonompi vaihtoehto katon tuuletuksen kannalta, ja laudoituksen rakentaminen on jonkin verran työläämpää ja kalliimpaa (tosin avoräystäiden maalaaminen on paljon hankalampaa). Hyvinä puolina on se, että linnut eivät pääse tekemään pesäänsä räystäslipan alle ja omasta mielestämme ulkonäkö on myös siisti ja huoliteltu. Itse en tosin olisi ollenkaan vastustanut avoräystäitä, mutta isäntä piti tästä vaihtoehdosta enemmän. Summa summarum, meille on tulossa avoräystään malliset umpiräystäät (?)

Kuva: Kastelli


Otsalaudat eli katon reunoilla olevat tummanharmaat laudat oli meille asennettu jo alkuvaiheessa asentajien toimesta. Niissä oli siksi vain pohjamaalikerros, ja nyt niihin piti maalata kaksi pintamaalikerrosta. Koko katon ulkonäkö parani heti huomattavasti, kun otsalautojen väri syveni. Samalla maalailin räystäslipan alla olevien puiden pinnat tummanharmaaksi, jotta niiden päälle asennettavien lautojen välistä ei pilkottaisi vaaleaa puuta. Samalla kun itse maalailin, isäntä siirtyi talon pohjoissivulle jatkamaan ulkoverhousta.




Maalikerrosten kuivumista odotellessa oli sopiva aika aloittaa vaaleanharmaan seinän maalaaminen, vaikka hiukan hirvittikin että sotkee viimeisen pintamaalikerroksen tummanharmailla pilkuilla maalatessaan otsalautoja myöhemmin toiseen kertaan. Olimme yllättyneitä, kuinka hyvin naulankannat menivät piiloon maalikerroksen alle. Maalaussäätä riitti vain aamupäivälle, sillä iltapäivällä aurinko alkoi porottamaan suoraan seinään. Suorassa auringonpaisteessa maalaaminen voi saada maalin kuplimaan ja jäämään laikukkaaksi. Noin puolet seinästä tuli maalattua, ja sitä jatketaan siis myöhemmin.



Ulkomaalauksista siirryin sisätiloihin maalaamaan lisää räystäänaluslautoja. Lautoja vaan riittää ja riittää, joten talossa pyörii aina maalauspaja. Käsi on jo kertaalleen turvonnut peukalon ja etusormen juuresta ahkeran maalaamisen seurauksena. Tässä on valmiita räystäänaluslautoja kuivumassa ja odottamassa ulos siirtämistä. Päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että räystäänaluslaudat maalataan sisätiloissa ensin kahteen kertaan ja vain paikkamaalataan naulankannat lautojen ollessa paikoillaan. Tämä vähentää merkittävästi sitä kurjaa ylöspäin maalaamista ja tummien läiskien lentämistä valmiiksi maalattuun vaaleampaan julkisivuun.


Sunnuntaina sitten isäntä sai isänsä kanssa harrastetilan päädyn räystään askarreltua. Työ oli tarkkaa, jotta kaikkien lautojen väliin jäi riittävät tuuletusraot. Ritsilanka auttaa aina kun pitää työstää pitkiä suoria linjoja. Luukku yläpohjaan tuli myös tehtyä ja asennettua saranoilleen. Olisin tietysti näin jälkiviisaana toivonut, että luukku tulisi suoraan päädyn keskelle, mutta sen sijoittelun ratkaisi enemmän sen käyttötarkoitus ja kulun helppous. Onneksi isäntä teki tarkkaa työtä, eikä luukkua varmasti enää edes huomaa kunhan se on maalattu. Ensi viikolla minun pitää siis töpötellä naulankannat räystäänaluslaudoista tummaksi, maalata seinän alaosa sekä luukku, ja sitten on pääty valmis! Ihanaa nähdä välillä valmista pintaa, vaikka kokonaisuudessa tämä onkin vasta pieni osa :)




tiistai 16. toukokuuta 2017

Siivoilua ja ulkoverhousta

Viime viikolla pääsimme pitkästä aikaa raksalle muutakin kuin katsastamaan tilanteen. Keskiviikkona aloitimme hommasta, joka on pitkään kummitellut mielessä ja nyt seisoi edessä välttämättömänä pahana. Talolla on ollut jo pidempään epämukavaa tehdä töitä, kun roskia ja sotkua on ollut niin paljon. Yläkertaan oli kertynyt hirveät määrät epämääräistä työkalua, puupalaa, tyhjiä pulloja ja LVIS-tilpehööriä. Lattiatkin tulvivat sahanpurua, hiekkaa ja betonipölyä.

Isäntä käväisi K-raudasta hakemassa harrastetilaan pienet raksahyllyt, joilla sekasortoa pyrittiin korjaamaan. Vielä ei voi sanoa, että työkalut löytyisivät helposti, sillä tavaroiden järjestykseen hyllyillä ei kiinnitetty erityistä huomiota. Keräsimme talosta ja pihalta roskat, joita tuli taas pakettiautollinen, ja veimme ne kaatopaikalle. Lakaisimme molempien kerrosten lattiat ja imuroimme betonipölyä pois. Raksaimurin tarve havaittiin heti imuroitaessa, sillä kummatkin meidän vanhat kotitalousimurimme tilttasivat.. Toinen saatiin vielä korjattua, mutta toinen kärähti niin pahasti, että meni samalla roskakeikalla kaatopaikalle. Ylimääräisiä levyvilloja laitettiin myyntiin, ja toivottavasti pääsisimme niistäkin pian eroon.

Olohuone (sen jälkeen kun yläkerrasta heitelty alas puita ja pulloja)
Lasten makuuhuoneet ja välissä vaatehuone

Vähän toisenlaiselta näyttää kun lattia on tyhjä ja imuroitu
Perällä meidän makuuhuone ja oikealla kylpyhuone

Maalaustelineet odottavat seuraavaa erää
Perjantaina ja lauantaina isäntä oli apukäsien kanssa ulkoverhoustöissä. Ennen lomaa oli harrastetilan päätyyn saatu lyötyä muutama lautarivi, ja nyt siitä jatkettiin seuraavaksi talon eteläsivulle. Tämän jälkeen pysähdyttiin tekemään harrastetilan päätyyn lisätelineitä, jotta pääsi jatkamaan työtä ylöspäin. Meillä oli vielä onneksi hakitelineiden osia joista rakentaa runkoa, mutta tasot piti tehdä eurolavoista.

Muutaman lautarivin jälkeen naulapyssy sitten sanoi itsensä irti. Tuo kyseinen Sencon "semi-pro" pyssy on ollut täysi pettymys, kun sama laite meni talvella jo kertaalleen rikki, eikä sillä ole kaikkiaan lyöty kuin ehkä noin 1000 naulaa. Varalaitteen puuttuessa ulkoverhoushommat seisahtuivat siihen paikkaan, ja maanantaina laitetta huoltoon viedessä sanottiin, että aikaisintaan loppuviikosta tulee takaisin. Tästä on kyllä keskusteltava pyssyn myyneen Nekalan Starkin kanssa. Taloa on vaikea tehdä ilman toimivia työkaluja.



Telineillä ei suinkaan seiso isäntä, vaan yhtä nuorekas appiukko :)
Ruusuja annetaan tällä kertaa NunnaUunille, josta oma-aloitteisesti soitettiin meille tänään ja kysyttiin, halutaanko takan toimitus tällä viikolla niinkuin aikaisemmin on sovittu, vaikka talo ei ole vielä siinä vaiheessa, että takkaa olisi kannattanut alkaa asentamaan. Olimme jo vähän tuskailleet asian kanssa, sillä takan osat olisivat vieneet hirveästi tilaa, mutta emme kuitenkaan uskoneet sen toimituksen siirtämisen olevan enää mahdollista. Toimituksen myöhäistäminen onnistuikin, ja sovimme uuden toimitusajan viikolle 28. Mikä helpotus!

Nyt siis naulapyssyn puuttuessa pitää siirtyä taas maalaushommiin ja ilmanvaihdon ihmettelyyn. Aikamoista soutamista ja huopaamista tämä touhu.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Raksaajat palanneet New Yorkista

Täällä ollaan vielä, toivottavasti sielläkin! Viimeisestä päivityksestä on kulunut yli kolme viikkoa, ja siinä välissä meidän perheessä ensin taas flunssailtiin, sitten käytiin viikonloppu isännän rc-autokisoissa Model Expo/lapsimessuilla ja lopuksi lomailtiin viikon verran New Yorkissa. Nyt lomaltapaluun jälkeen kotona on odottanut matkalaukkujen purkamista, kaupassakäyntiä ja monen viikon pyykkejä. Kävimme viikonloppuna myös juhlistamassa ystävän pyöreitä vuosia isännän kanssa kahdestaan. Tulevan viikon aikana on tiedossa vielä pojan kaksivuotissynttäreiden järkkäämistä, varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelua, neuvolaa, parturia ja pitkiä työpäiviä. Ennen lomalle jäämistä minulla oli myös töissä parin viikon koulutusrupeama, kun kehittämisprojektissa siirryttiin testausvaiheeseen ja koulutin 120 hoitajaa suhaillen Tampereen työpisteestä joka päivä Valkeakosken sairaalaan. Tuon rumban aikana ei kannattanut ajella 45 minuutin ajomatkaa iltaisin raksalle parin tunnin takia. Sehän on selvä, että talo ei etene jos sitä ei kukaan ehdi rakentamaan.. Tässä siis kuvia siitä meidän elämästä raksaamisen ohessa.

Staten Island Ferryltä katsoen Manhattanin eteläkärkeä

Times Square
Empire State Buildingin näköalatasanteelta

Välillä raksaajien arki on juhlaakin

Jos nyt kuitenkin otetaan tilannekatsaus raksalle, niin ensimmäinen satsi eli 1/3 vaaleista ulkoverhouslaudoista on maalattu ja seuraavaa voisi aloitella. Kannoimme maalatut laudat pihalle ja teimme niille suojaisan katoksen terassilippaan. Tuo katos on jo melko repaleinen, kun hyvistä kiinnityksistä huolimatta siihen otti tuuli kovasti kiinni. Ehdimme pari viikkoa sitten parin laudan verran myös aloittamaan ulkoverhousta harrastetilan päädystä. Homman jatkaminen vaati koolausten lisäämistä muun muassa oviaukkojen kohdalla, jotta laudat saadaan päätettyä siististi oviaukkoon. Ilmanvaihtoa oli alunperin tarkoitus alkaa asentaa ennen ulkoverhousta, kun huomasimme, että äänenvaimentimet olivat väärän kokoisille putkille ja joitakin isoja kulmia myös puuttui. Puuttuneet tarvikkeet toimitettiin pyynnöstä kyllä nopeasti, mutta olimme jo ehtineet päättää aloittavamme sen sijaan ulkoverhouksen asentamisen.

Maalatut laudat suojassa terassin alla odottamassa asennusta seinään

Aikamoinen purje tuli katoksesta
Isäntä tekee oviaukon julkisivukoolauksia
Hiiriverkkoja aloitettiin kääntämään ylöspäin, nitoen ne kiinni koolauspuihin
Ensimmäiset laudat seinässä
Putkiasennuksia talolla on myös tehty eteenpäin, ja nyt yläkerran kyloyhuoneessa on muun muassa vesiputket hanakulmineen, suihkun kaivo sekä pöntön viemäriputki.



Lomailu auttoi sen verran, että taas olisi kova into tehdä taloa eteenpäin. Ajan löytyminen on vielä hetken aikaa hankalaa, mutta eiköhän pian päästä jatkamaan maalausurakkaa ja julkisivuverhoilua.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...