sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Asunnon ensinäyttö pidetty

Huhhuh.

On kyllä ollut puuhaa (=siivousta lattiasta kattoon), kun asunnossa pidettiin tänään ensinäyttö. Kävijöitä oli kuusi "porukkaa", ja mahdollisesti kiinnostustakin oli. Ensi viikolla kuullaan, kiinnostiko jotakuta niin paljon, että jättäisi tarjouksen. Vuokra-asuntomahdollisuuksia on jo kartoitettu ja pitäisi ehkä yksi hakemuskin jättää.

Talotoimittajille laitoin juuri tarjouspyynnöt Kuusamon Hirsitalojen Kotila 194-mallista, joka on aikaisemmin mainitsemani Vanamo 198-mallin uudempi versio. Tavataan ensi viikolla luonnollisesti Kuusamo Hirsitalot, mutta haluamme toki kilpailuttaa vesikattovalmiin talopaketin. Kilpailutuksen tuloksista lisää, kunhan saamme vastauksia

Huomenna pitäisi myös soittaa rakennusvalvontaan ja tarkentaa muutamia suunnitteluohjeessa olleita kohtia ja rakennuslupahakemukseen liittyviä asioita. Eteenpäin emme kuitenkaan pääse, ennenkuin valitsemme talotoimittajan.

Tässä sitä sitten pitäisi jo totutella siihen, ettei talon rakentamisessa mitään tapahdu päivässä, vaan asiat vievät aikaa..

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Tontti saatu!

Maanantaina saatiin ilmoitus, että ollaan saatu tontti. Lähipäivinä pitäisi tulla myös kotiin varauspäätös ja varausmaksun lasku. Miehelle nousi heti asiasta kuultuaan kylmänhiki otsalle, mutta itseä hymyilytti :) Kaapissa puolisen vuotta tuota hetkeä odottanut kuohuviini korkattiin vihdoin.

Tontti sijaitsee siis Ylöjärvellä ja on hiukan yli 1000m2. Rakennusoikeutta on 250m2. Rakentamaan pääsisi heti. Voi kun talon suunnittelu vain olisi helpompaa, niin pääsisimme tekemään rakennuslupahakemusta.. Nyt ollaan parin päivän aikana käyty läpi kaikkien talovalmistajien mallit siinä kokoluokassa, mitä talosta halutaan. Miten voikin olla niin vaikeaa päättää talon pohja??

Tontti on sellainen, että talo sijoitetaan sen etuosaan. Sisäänkäynti on talon pohjoispuolen pitkältä sivulta ja oleskelutilat pitäisi sijoittaa eteläpuolen pitkälle sivulle. Koska halutaan kaksikerroksinen talo, ongelmaksi muodostuu talon kerrosalan kasvaminen liian suureksi - alakertaan kun pitäisi saada mahdutettua keittiö, ruokailutila, olohuone, pesutilat, kodinhoitohuone ja lisäksi yksi makuuhuone työhuoneeksi. Mies harkitsi jo arkkitehdinkin palkkaamista, koska emme ole löytäneet yhtäkään pohjaa, joka miellyttäisi meitä ja olisi kerrosalaltaan kuitenkin alle 200m2.



Ollaan käytetty suunnittelun apuna Sweet Home 3D-ohjelmaa, jolla pystyy myös käymään "virtuaalivisiitillä" suunnittelemassaan talossa. Yllä kuvassa on raakileena tämänhetkinen suosikkimme, Kuusamon Vanamo 198m2, johon olemme tehneet pieniä muutoksia. Emme kuitenkaan ole pystyneet lyömään lukkoon yhtäkään pohjaa, sillä aina jokin mietityttää. Auttaisi varmaan, jos keskustelisi ammattilaisten kanssa eli kävisi talofirmojen puheilla. Se vie kuitenkin aikaa, ja alkaa olla kiire saada rakennuslupahakemus eteenpäin ennen kesän lupahakemusruuhkia, jos mielimme aloittamaan tulevan kesän aikana. Tarjouksia täytyy kuitenkin pyytää useammasta paikasta.

Tapasimme jo vastaavan mestarimme, joka toimii samalla pääsuunnittelijana. Suureksi onneksemme sellainen löytyi ystäväpiiristä. Kunhan talomalli on päätetty, voimme vastaavan mestarin kanssa käydä tekemässä tontilla vaaituksen ja suunnitella talon sijoittumista tontille. Pohjatutkimusta emme näillä näkymin tee, sillä tontti on metsäisen alueen rinteessä, joka on ainakin kunnan tekemien teiden vaatimien porausten perusteella kivistä tai kallioista. Tontti itsessään on tasamaata, joten ei ole tarvetta rinneratkaisulle.

Oman asuntomme myynti-ilmoitus on julkaistu ja ensinäyttö tulossa. Siivoamista siis tiedossa talon pohjan suunnittelun ohessa!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Tästä lähtee meidän perheen rakennusprojekti!

Olen hiukan vajaa kolmekymppinen nainen ja perheeseeni kuuluu avomies ja alle yksivuotias poikamme. Asumme omistusasunnossa (3h+k) Tampereella (osa siitä kuuluu kyllä pankille..). Talohaaveet alkoivat heräillä pojan synnyttyä, ja nyt olisi kiva saada oma piha ja juurtua johonkin asuinalueeseen. Omassa lapsuudessani perheemme muutti useasti, ja vaihdoin koulua muuttojen vuoksi pariinkin otteeseen. Tämän tuomat kokemukset ovat varmistaneet sen, että toivoisin lapseni voivan kasvaa yhdessä ja samassa kodissa, koulussa ja kaveripiirissä.

Kävimme siis tuumasta toimeen. Tontti on valittu ja hakemus jätetty. Tontissa on kahden viikon hakuaika auki muillekin halukkaille, joten odotellaan jännityksellä. Kerron siis tarkempia tietoja tontista, jos sen saamme. Jos emme saa, valitsemme todennäköisesti samalta asuinalueelta eri tontin ja yritämme uudelleen. Jääkaapissa on noin puolen vuoden ajan odottanut kuohuviinipullo sitä hetkeä varten, kun tontti on löytynyt ja vahvistettu meille :)

Oman asuntomme myymisestä olemme tehneet toimeksiantosopimuksen, ja ensi viikolla tullaan ottamaan kotikuvat ammattivalokuvaajan toimesta. Yhtiökokous vaanii nurkan takana (ensi viikolla), jonka vuoksi ei aivan vielä ole järkevää laittaa asunnon myynti-ilmoitusta, jottei isännöitsijäntodistus vanhene heti alkuunsa myynnin alettua. Joudumme siis jännittämään myös myynti-ilmoituksen saamaa vastaanottoa pari viikkoa.

Lueskelen kuumeisesti RakennaOikein 2016 -opasta ja yritän oppia jotakin talon tekemisestä. Olemme mieheni kanssa molemmat täysin vasta-alkajia rakentamisessa, mutta aiomme siitä huolimatta tehdä talon itse sen jälkeen, kun talopaketti on vesikattoon asti toimitettu. Pankin kanssa on alustavasti sovittu lainasta, ja asioiden eteneminen odottaa vain tarkkaa kustannusarviota. Talomyyjien kanssa tapailimme jo viime vuoden loppupuolella, ja nyt on tarkoitus käynnistää uusi kierros "jatkoon päässeiden" kanssa.

Tätä blogia halusin aloittaa kirjoittamaan siksi, että voin vuosienkin jälkeen kerrata päiväkirjamaisesti rakennusprojektin etenemisen. Olen lueskellut paljon rakennusblogeja ja huomannut myös sen, miten tärkeä työkalu blogi on asioiden mennessä pieleen - kaikki on kirjattu ylös. Tämän blogin avulla myös ystäväni ja läheiset voivat seurata talon etenemistä, vaikka en itse ehtisi olemaan yhteydessä niin paljon kuin aikaisemmin.

Kaikki rakentamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita seuraamaan ja kommentoimaan :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...