sunnuntai 6. elokuuta 2017

Sisätöissä huimaa edistystä; välipohjaa ja väliseinärunkoja

Tällä viikolla saimme raksalle palkatun asentajan eli hyvän ystävämme töihin. Tehtävälistalla oli ensimmäisenä välipohjan villoittaminen, höyrynsulku ja koolaukset. Työt aloitettiin merkitsemällä ritsilangalla koolausten paikat välipohjan palkkeihin. Välipohjapalkkien väleihin asetettiin sen jälkeen 100mm paksua villaa. Ulkoseinien kohdalla nostettiin myös reunoille villat pystyyn ja kiinnitettiin kevyesti paikoilleen. Isäntä leikkasi villaa samalla kun asentaja mittaili seuraavaa väliä ja asetteli villoja. Villat aseteltiin suurinpiirtein välipohjapalkkien alareunan tasalle, jossa ne tulevat lepäämään höyrynsulkumuovin päällä. Villojen tarkoitus välipohjassa on lähinnä toimia äänierityksenä kerrosten välissä, eikä niinkään lämmön eristeenä.

Alkumittauksia
Ulkoseinän kohdalla villat myös pystyyn

Villoituksen jälkeen asennettiin välipohjaan höyrynsulkumuovi. Välipohjan höyrynsulku vaikuttaisi olevan puhuttu aihe keskustelupalstoilla, ja sen merkityksestä ollaan useampaa mieltä. Itse olen ymmärtänyt, että meillä välipohjan höyrynsulkumuovin tehtävä on lähinnä villojen pölyämisen estäminen ja paikallaan pitäminen, sillä se olennaisin höyrynsulku on toteutettu ulkoseinissä yhtenäisenä alakerrasta yläkertaan, eli se ei katkea välipohjan reunojen kohdalla. Saunan ja pesuhuoneen kohdalla höyrynsulku on silti tehtävä erityisellä huolellisuudella myös välipohjassa.

Olin tarjoamassa apuani asentajalle, mutta tämä totesi ettei taida sitä tarvita. Sen jälkeen katselimme isännän kanssa ihmeissämme vierestä, kun asentaja nitoi muovinpaloja yksinään parissa minuutissa paikoilleen, ja valehtelematta millintarkasti suoraan ja napakasti! Ei voi kuin arvostaa toisten ammattitaitoa ja maksaa siitä hyvillä mielin. Sain nimittäin itsekin kokeilla muovin asentamista, ja yhdessä alla olevista kuvista huomaa selvästi, mikä on minun tekemääni (ja vei viidesti enemmän aikaa).



Kun höyrynsulkumuovi oli asennettu, asennettiin koolauspuita heti perään paikoilleen ritsiviivojen osoittamille kohdille. Isäntä jälleen sahaili sopivia paloja kakkoskakkosista, ja asentaja naulaili niitä kattoon. Pari kohtaa jätettiin aluksi ilman koolauspuita, sillä isännän piti asennella keskuspölynimurin putkia ja teippailla höyrynsulkumuovia tarkemmin erilaisten putkien läpivientien vuoksi.

Oikeassa reunassa minun asentamaani höyrynsulkumuovia. Aika selkeä ero..
Vasemmalla työhuone ja oikealla keittiö ja ruokailutila
Työhuoneesta kuvattuna olohuoneen suuntaan


Yllä olevissa kuvissa näkyy jo joitakin alajuoksuja asennettuna. Koska olimme huomioineet seinien sijainnit jo lattialämmityksen asennusvaiheessa sekä ottaneet tarkkoja mittakuvia lattiavalun sisällä olevien putkien sijainneista, pystyttiin suurin osa alajuoksuista proppaamaan kiinni betoniin. Alajuoksun ja lattian väliin laitettiin silloin solumuovikaistale, jonka tarkoitus on estää kosteuden nousu betonista puisiin rakenteisiin. Mikäli koko matkalta ei pystytty proppaamaan alajuoksua lattiaan, liimattiin se osittain kiviliimalla paikoilleen. Kiviliimalla kiinnittäessä liima toimii solumuovin ominaisuudessa muodostamalla kosteutta läpäisemättömän kalvon betonin ja puun väliin. Oli aivan ihasteltava, kuinka hyvin lattiavalussa olevat putket olivat osuneet paikoilleen (kiitos omalle tarkkuudellemme, ei putkiurakoitsijalle).

Keittiön vesipisteen putket tulevat seinän sisään ja viemäri juuri seinän viereen
Kun alajuoksut oli asennettu ja liima kuivunut tarpeeksi, voitiin väliseinärungot rakennella ensin lattialla ja nostaa sitten paikoilleen. Joidenkin väliseinärunkojen asentaminen edellytti sitä, että viereisessä väliseinärungossa oli jo kipsilevy paikoillaan. Tämän vuoksi siis osa väliseinärungoista on nyt jo levytettynä toiselta puolelta. Oli jälleen kerran hienoa hahmottaa paremmin huoneiden sijoittumista ja kokoa. Nyt alakerrasta puuttuu enää pesuhuoneen muuratut seinät sekä kodinhoitohuoneen oven molemmin puolin olevat pienenpienet väliseinärungot.



Työhuone
Keittiön pitkä seinä, johon tulee jääkaappi, pakastin, vesipiste ja työtasoa
Eteisaulasta. Keskellä ensin eteisen vaatekaapit, sen takana wc ja sitten pesuhuone ja takimmaisena sauna

Meillä molemmilla on isännän kanssa kummallinen olo tästä edistyksestä. Talo on selkeästi jälleen pidemmällä, mutta meistä ei tunnu yhtään siltä. Pohdimme, että nyt taitaa olla liian moni työvaihe kesken. Ulkoverhous ja ilmanvaihdon asennus ovat molemmat suuria ja vielä keskeneräisiä työvaiheita, ja nyt avautui ovet taas ainakin viidelle erilaiselle työvaiheelle. Asiaa ei helpota sekään, että sisätilat tuntuvat tuplasti ahtaammilta, kun väliseinärungot ovat paikoillaan.

Ruokailutilasta olohuoneeseen ja eteiseen päin katsottuna

Nyt kun väliseinärungot kannattavat välipohjaa, olisi mahdollista tehdä yläkertaan kipsivalu. Se edellyttää irrotuskaistan ja aluspaperin sekä lattialämmitysputkiston asentamista yläkerran lattiaan. Kannoin siis appiukon kanssa seitsemännentoista kerran kaikki tavarat paikasta A paikkaan B, tällä kertaa yläkerrasta alakertaan, ja imuroin yläkerran lattian. Olemme saaneet kaksi tarjousta kipsivalusta, ja teemme pian lopullisen päätöksen toimittajasta. Siitä siis lisää myöhemmin. Tässä kuvia kerrankin siististä yläkerrasta, johon päästään pian valmistelemaan valua :)

Toisesta lasten makkarista katsottuna. Oikealla välissä vaatehuone
Toisesta lasten makkarista katsottuna. Välissä vaatehuone
Takana meidän makuuhuone
Meidän makuuhuoneesta katsottuna


6 kommenttia:

  1. Hienosti edistyy! :)

    Tämä teidän blogi on kyllä tosi hyvä, kun on paljon kuvia ja tarkkoja tietoja. Juuri eilen lueskelin taaksepäin sieltä mihin vaiheeseen itse kohta tullaan ja moni tuleva asia tuntuu nyt paljon selkeämmältä kun näki käytännössä miten se teillä meni ja meillä tuntuu menevän aika samalla kaavalla. (Xps kaista alaohjauspuuhun kiinni, styroksit, verkot, lattialämpö jne)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :) On todella kannustavaa, kun voi uskoa että kirjoittelusta on jollekin hyötyä. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin aikaavievää, ja sitä ei ehkä huvittaisi tehdä jos kokisi ettei sitä kukaan lue tai kukaan siitä hyödy :)

      Poista
  2. Laitan minäkin kiitoksen tähän yhteyteen! Monta hyvää vinkkiä olen itsekin saanut, viimeksi tästä postauksesta tajusin, että meilläkin pitää yksi seinärunko tehdä noin maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! :) Olen myös seurannut teidän blogia. Kirjoituksesi ovat mukavaa luettavaa, vaikken kivitalorakentamisesta olekaan oikein perillä :)

      Poista
  3. Kiitos Karita tästä blogista, olet tosi hyvä!! :)

    t.Maria Vantaalta

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...