keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kalliolle kukkulalle: pohjatöitä

Kamala päivä tänään! Yksi asia toisensa jälkeen tuntui menevän vikaan ja kauhealla kiireellä sai viipottaa paikasta toiseen. Päivän murheista merkittävin oli ehkä kaivinkonekuljettajamme soitto: pitäisi mennä tontille katsomaan, miten paljon haluamme kalliota louhittavan rajan suuntaan..

"Kalliolle kukkulalle rakennan minä majani.."

Kaivinkone kallion huipulla. Tien suunnasta tontti on melko korkealla.

Paljon paljon pientä kiveä, kallion lisäksi

Kyllähän me tämä kallion esiintulo jo aavistettiin, kun kerran mäen päälle rakennetaan, ja kaikilla naapuritonteilla on kalliota tullut esiin. Tähän asti oli vain mahdollista kuvitella, että kalliota ei ole. Nyt sitä ei käy kieltäminen enää. Siinä se nököttää paljaana. Ja näyttää massiiviselta. Toistaiseksi kuitenkin näyttäisi siltä, että talon keskikohdan alla ei olisi kalliota liian lähellä pintaa. Itäpäädystä emme vielä tiedä. Loppuviikon aikana sekin on kai kaivettu esiin. Kyllä tässä ainakin 100m3 taitaa olla louhittavaa.

Kaivuri oli jo ehtinyt hankkia huomiseksi louhintaporukan porailemaan kallioon ja viimeistään perjantaina räjähtää. Samalla tontilta hajoitetaan muutama kaivurille liian iso kivi. Tänään kunnasta kävi joku mittamies merkitsemässä ainakin neljä tai viisi talon nurkkaa tontille. Tässä tilanteessa siitä kyllä tuntui olevan hyötyä, kun pystyttiin paremmin arvioimaan räjäytyksen tarvetta.

Kaivinkonekuski sanoi tänään aamulla myös, että huomenna olisi hyvä päästä laittamaan viemärin liitoskohta umpeen, joten liittymä pitäisi rakentaa. Siinä kohtaa tajusimme, että eihän meille ole tullut koko liittymissopimusta, vaikka hakemus on laitettu rakennusluvan liitteenä sisään elokuun alussa. Soitin Ylöjärven Veteen, josta kerrottiin että asiaa voi yrittää hoputtaa, kun meillä kerran on kiire. Alle tunnissa meille soitettiin takaisin, että sopimus olisi valmis allekirjoitettavaksi. Ystävällinen palvelusihteeri otti meidät vielä toimiston sulkemisajan jälkeen vastaan, kun kerroimme, että huomenna emme ole Suomessa, ja liittymä pitäisi oikeasti saada pian. Pääsimme samalla käynnillä tapaamaan toimiston pääjehun, jolta liittymän teko tilattiin. Ensin meille kerrottiin, että kiireiden vuoksi menee maanantaille, mutta pienen anelun jälkeen luvattiinkin pienellä varauksella tulla jo huomenna. Asiat kyllä tapahtuvat nopeasti silloin kun siihen on oikeasti tarve! Emmehän me tajunneet ollenkaan, että liittymällä voisi tulla näin "kiire" heti maatöiden aloittamisen jälkeen.

Olemme jo pidemmän aikaa suunnitelleet Tallinnan matkaa työkaluhankintoja ja muitakin hankintoja varten. Olin tänään jo varaamassa reissua parin viikon päähän, kun muistin että passini vanhenee pian. Tarkistamalla selvisi, että se vanhenee tarkalleen ottaen ylihuomenna. Sitten olimmekin jo varaamassa matkaa huomiselle ja hankkimassa lapsukaiselle hoitopaikkaa mummolasta.

Pian osaan siis kertoa omakohtaisia kokemuksia Tallinnan rautakaupoista.

tiistai 30. elokuuta 2016

Raksaviikko 1 käynnistyi


Tänään käynnistyi raksaviikko 1! Kaivuri saapui puoliltapäivin tontille ja aloitti kantojen nyppimisen. Neljässä tunnissa oli suurin osa tontin kannoista raivattu ja kuljetettu poiskin. Me olimme niitä inhottavia niskassa hönkijöitä, jotka tuijottivat työntekoa sivusta. Emme kuitenkaan voineet vastustaa mahdollisuutta seurata, kuinka oman talon rakentaminen alkaa :)


Tontilla tuli näkyviin muutamia tosi suuria kiviä, jotka kaivinkone sai kuitenkin pyöräytettyä ylös. Vielä on liian aikaista sanoa varmaksi, tuleeko esiin varsinaista räjäytettävää kalliota, mutta kaivurikuski tuntui pitävän sitä melko todennäköisenä.


Kaivinkonekuski toivoi rakennuspaikan esimerkitsemistä, sillä talo on ilmeisesti haasteellisesti asetettu tontille hiukan vinoon (koska koko tonttikin on vähän kummallinen muodoltaan). Soitin asiasta Ylöjärven mittausteknikolle, joka sanoi, että pääsisivät vaikka tänään paikalle. Sovittiin kuitenkin vasta huomiseksi aika, jotta kantojen nostelu olisi jo hoidettu ennen merkitsemistä. Esimerkkauksesta tulee ylimääräinen lasku, 40€ per kulma, joten pitää kaivurin kanssa miettiä mikä olisi pienin riittävä kulmamäärä.

Sähköliittymä on tilattu ja seuraavaksi pitäisi tehdä sopimus sähkön toimituksesta. Kallistutaan varmaankin Vaasan Sähköön. Myös sähköurakoitsija pitäisi valita sekä lyödä lukkoon KVV/IV-vastaavan valinta. Paljon tuntuu olevan muitakin pikkuhommia ja pientä järjestelemistä tehtävänä. Huomenna emme mene tuijottelemaan kaivurin työtä, mutta saatamme piipahtaa tontilla iltapäivällä.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Rakennuslupa saatu

Sain tiistaina puhelimitse selville, että meille on maanantaina 22.8. myönnetty rakennuslupa. Olemme odottelleet postin kantavan vielä luvan paperisena kotiin, mutta paperit eivät vielä tällä viikolla saapuneet. Lupa on lainvoimainen vasta 14 vuorokauden kuluttua myöntämisestä, mutta Ylöjärvellä maatyöt saa aloittaa jo kun vuokrasopimus tontista on tehty. Rakennusluvan laskun loppusummaa odottelemme myös jännittyneinä.

Rakennusluvan myöntämisen jälkeen aivot sitten orientoituivat seuraavaan työvaiheeseen. Tähän asti kaikki energia on keskitetty rakennusluvan hakemiseen ja talon suunnitelmien tekoon. Nyt pitäisi jo tietää jotakin varsinaisesta rakentamisesta ja sen prosessin etenemisestä kaikkine katselmuksineen. On aivan epätodellisen tuntuista, että kaivuri saattaisi aloittaa työt jo ensi tiistaina (yhden päivän viivästys tuli kaivurin työkiireiden vuoksi).

Kävimme tällä viikolla laittamassa kaivurikuskin ehdottamat aurausviitat tontin kulmaposteihin. Kovin suurta hyötyä niistä ei näyttänyt olevan, sillä postien puiset merkit olivat lähes yhtä korkeita. Kävimme lisäksi ostamassa kemiallisen wc:n, joka sijoitetaan mökiltä tontille tuotuun vanhaan huussiin. Työmaa-wc:ksi emme halunneet vuokrata Bajamajaa, sillä niiden kuukausihinnat ovat mielestämme liian korkeita. Huussiin ei myöskään voinut laittaa perinteisesti sankoa alle, sillä jätteet olisi pitänyt itse kompostoida tontilla parin vuoden ajan ennenkuin mikään kaatopaikka ottaa niitä vastaan. Jostain syystä ei houkutellut.. Halusimme kuitenkin, että tontilla on käymälä, jotta palkatun henkilökunnan aikaa ei luonnon kutsuessa mene lähiShellille kulkemiseen.


Uuteen vaiheeseen valmistautuessa tuli vastaan myös kysymyksiä siitä, onko pakollista hankkia projektille turvallisuuskoordinaattori tai vastaava rakennesuunnittelija tai milloin kuntaan pitää toimittaa rakennekuvia, perustussuunnitelmaa, LVI- tai sähkökuvia? Ei auta kuin alkaa taas selvittelemään. Sähkösuunnittelijamme tapasimme maanantaina hioaksemme sähkösuunnitelmia, ja piakkoin saamme muokatut kuvat ja johtojen vetämisestä piirrustukset. LVI-kuvat ovat valmistuneet ja niistä teemme itse paperiset kopiot omaan ja rakennusvalvonnan käyttöön. LVI-suunnitelmat esittelen sitten omana tekstinään myöhemmin.

Perustukset ovat olleet myös suunnitteilla. Pitkään harkitsimme tekevämme perustukset itse harkoista, mutta olemme nyt saaneet kiinnostavan tarjouksen betonivalusta. Voi olla että päädymme sittenkin teettämään perustukset Henrialla. Myös takka on ollut jo pitkään tarkoitus tilata, mutta takkaedustaja ei vain saa aikaiseksi laitettua meille tarjousta. Sen kanssa on jo muutamatkin ärräpäät päässeet suusta, mutta eiköhän sekin selviä lähiaikoina.

Tiistaina siis päästään vihdoinkin tontin ja sen tiheän heinikon kimppuun. Että voikin olla jännittynyt ja innostunut olo!

lauantai 20. elokuuta 2016

Kalliota näkyvissä

Kävimme tänään tontilla, kun olimme lähettyvillä syntymäpäiväjuhlilla. Naapurimme näytti päässeen kaivuutöihin, ja heidän tontillaan oli näkyvissä hyvin runsaat kallionyppylät miltei koko tontin alueella. Kallioon oli jo porailtu reikiä räjäytystä varten ja kumimatot olivat odottelemassa.

Aloimme tietysti tutkiskelemaan, miten kallio sijaitsee rajamme tuntumassa. Lähinnä budjettisyistä räjäyttämisen tarve on minulle ja isännälle suuri mörkö, jota toivomme ettemme joutuisi kohtaamaan. Otimme pari kuvaa naapurin tontilta käsin oman tonttimme suuntaan (pahoittelut tunkeilusta naapurille). Alla näkyvään asemapiirrustuksen otteeseen merkitsin mistä kohdin kuvat on otettu, ja kuva on käännetty niin päin kuin katselukulma kuvissa on eli tie kulkee oikeassa reunassa. Siitä voi vain arvailla, väistääkö kalliosuoni talomme vai ei.

Kallion korkein kohta esillä. Tonttimme raja on jossakin isännän takana
ja kulkee viistosti vasemmalle kalliota hiukan leikaten.
Tonttien etureunassa ainakin näyttäisi olevan pelkkää pehmeää maata poiskaivettavaksi. Rajamme sijaitsee näkyvistä puutolpista pari metriä takanapäin (kyseessä siis naapurin saunarakennuksen rakennusalan kulmat)

Merkityllä alueella otettu kuvat. Naapurin saunarakennuksen kulma sijoittuu niille main.

Asemakuvassa näkyy korkeuskäyrä juuri kuvanottokohdan yläpuolella. Siltä kohdin on naapurissa tullutkin esiin kuvassa näkyvä kalliosuoni, joka jatkaa matkaansa meidän tonttiamme kohden. Samanlainen mahdollinen kallionpaikka on harrastetilan kohdalla, sillä naapurissa on rajan tuntumassa kalliota näkyvissä korkealla.

Aloimme kovasti jännittämään viikon päästä mahdollisesti alkavaa pintamaiden kaivuuta. Silloin totuus paljastuu ja setelit voivat lennellä taskusta taivaan tuuliin. Nyt emme kuitenkaan voi tehdä muuta kuin spekuloida ja odotella.


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Paperihommat etenee

Tänään kävimme Ylöjärven kaupungintalolla tekemässä vuokrasopimuksen tontista sekä viemässä puuttuvat selvitykset rakennuslupahakemukseen. Sen jälkeen asioimme maanmittauslaitoksella. Tässä kirjoituksessa siis kuulumisien lisäksi asiaa siitä mysteerisestä panttikirjasta.

Ylöjärven kaupungintalo
Ylöjärven kaupungintalo
Puhuimme rakennusvalvonnasta saamastamme korjauslistasta Kastellin myyjämme kanssa, ja protokollan mukaan heidän suunnittelijansa piirtää uudet kuvat, jos muutospyynnöt tulevat rakennusvalvonnan puolelta. Tein siis myös pikaisen soiton rakennuslupakuviemme piirtäjälle, ja hän ystävällisesti teki muutokset kuviin heti. Saimme seuraavana aamuna hakea painosta uudet kuvat vietäväksi rakennusvalvontaan. Nopeaa toimintaa siis jälleen. Asemapiirrustukseen siis lisättiin hulevesiputket ja naapurin rakennukset. Julkisivupiirrustuksiin vaihdettiin katon väri tumman harmaaksi. Rakenneleikkauksista teimme itse lisää tulosteita, sillä niitä oli tullut vain kaksi painosta. Enää puuttui siis vain tontin hallintaoikeuden näyte.

Saimme maanantaina yhteyden myös tonttiasiamieheen, joka oli saanut talomme vahvistetun kerrosalan rakennusvalvonnasta. Liittymälaskut oli laskettu sen perusteella, ja saimme melko suuren kokonaislaskun sähköpostiimme samalla kun saimme tarkistettavaksi tontin vuokrasopimusluonnoksen. Toteutuneiden kustannusten välilehdeltä näkyy, paljonko maksoimme tässä vaiheessa vesi- ja jätevesiliittymistä (pelkästään niistä yhteensä yli 10 000 € ). Sähköliittymä on vielä tilaamatta Elenialta, ja se laskutetaan heiltä erikseen.

Liittymälaskun ja ensimmäisen vuoden tonttivuokran kuitin kanssa menimme tänään aamupäivällä allekirjoittamaan vuokrasopimuksen. Tämän jälkeen tarkistimme yhdessä rakennuslupa-arkkitehdin kanssa paperipinkkamme, ja  totesimme, että kaikki puuttuvat liitteet olivat nyt kasassa. Hakemuksemme tulee päätettäväksi ensi maanantaina ja tiistaina voi tiedustella, myönnettiinkö se! Varsinainen lupa tulee postissa kotiin mahdollisesti myöhemmin samalla viikolla.

Tontin vuokraajan täytyy määräajan puitteissa hakea maanmittauslaitokselta vuokraoikeuden kirjaamista (verrannainen lainhuudolle, joka tehtäisiin siinä tilanteessa, että tontti ostettaisiin). Päätimme marssia maanmittauslaitokselle tekemään tämän samantien. Toimitus oli yksinkertainen, yksi lomake piti täyttää ja virkailija otti kopion vuokrasopimuksesta, 111 euron lasku tulee perästä. Maanmittauslaitokselta haetaan myös kiinnitykset, joista saatavia panttikirjoja pankki haluaa velan vakuudeksi.




Koska en aikaisemmin tiennyt mitään panttikirjoista, perehdyin aiheeseen. Hiukan yksinkertaistettuna voisi sanoa, että panttikirja on ikäänkuin euromääräinen osakekirja. Koska haluamme käyttää rakentamaamme taloa velan vakuutena, mutta talosta ei ole olemassa eikä siihen tule osakekirjoja, täytyy tehdä kiinnitys. Kiinnitys tai meidän tapauksessamme useita kiinnityksiä tehdään tietyille summille, jotka merkitään rekisteriin, ja niitä vastaan saamme panttikirjoja annettavaksi pankkiin lainan vakuudeksi. Jos kiinteistö jouduttaisiin luoton maksamatta jättämisen vuoksi pakkohuutokauppaamaan, pankilla on oikeus periä saataviaan hallussaan pitämiensä panttikirjojen perusteella. Pankkimme haluaa panttikirjoja 1,2*velan määrä, sillä laina kasvaa korkoa, ja perintäkuluja tulee perittävän lainan päälle, jos sen maksu laiminlyödään.

Mikä meitä ensin hiukan hämmensi, oli että kiinnitysten summaa ei rajoiteta millään tavalla, ja saisimme niitä niin monta ja niin suurelle summalle kuin haluaisimme. Kiinnitysten määrä ei kuitenkaan kerro kiinteistön vakuusarvosta. Koitin selventää asiaa itse itselleni hypoteettisella tilanteella: suunnittelisimme rakentavamme 80m2 pienomakotitalon syrjäiselle tontille. Hakisimme kiinnityksiä puolen miljoonan edestä viidessä osassa (5*100 000€ kiinnitys). Tarjoaisimme tämän jälkeen pankille kiinnityksistä saatuja panttikirjoja ja pyytäisimme niitä vastaan lainaa 400 000€. Pankki myöntää kuitenkin lainaa vain sen verran kuin arvottaa rakennettavan talon olevan rahassa. Velan vakuudeksi otetaan 1,2 kertaa (voi olla pankkikohtainen) panttikirjoja, ja loput panttikirjat ovat ikäänkuin turhia. Niillä ei saisi myöskään muista pankeista lainaa, sillä niissä on järjestysnumerot, ja neljäntenä saataviaan perivä velkojaehdokas ymmärtäisi myös, että realisointitilanteessa panttikirjojen 1,2 ja 3 haltijat vievät kaiken mitä talosta rahaa saadaan. Näin itse asian ymmärsin, korjata ja kommentoida saa mielellään :)

Kiinnitysten määrä ei myöskään kerro velan määrästä. Kun panttikirjoja on useita, pankki voi vapauttaa niitä velalliselle sitä mukaa kun lainaa on lyhennetty tarpeeksi. Tällöin panttikirjaa voi halutessaan käyttää uuden velan vakuutena. Panttikirja ja kiinnitys ovat voimassa pysyvästi, ellei niitä erikseen kuoleteta. Kiinnitykset näkyvät siis rasitustodistuksessa, vaikka niitä vastaan otetut lainat olisi jo maksettu pois. Itse haimme kiinnityksiä kolmessa erikokoisessa osassa ja yhteensä sille summalle, mitä arvioisimme talon ja tontin kokonaiskustannusten olevan. Kaikkien panttikirjojen saajaksi merkitään pankkimme, mutta niitä voi hakea vapautettavaksi itselle jos ne eivät ole velan vakuudeksi tarpeellisia. 

Panttikirjojen luullaan toisinaan olevan jotain suuriakin tonttiin tai taloon kohdistuvia rasitteita, vaikka kyseessä on hyvin neutraali asia. Tärkeintä on, että ostettaessa kiinteistöä saadaan kaikki kiinteistöön kohdistuvat kiinnitykset itselle - aivan kuin osakekaupassa haluttaisiin osakekirjat itselle. On jopa hyvä, että panttikirjoja on olemassa, sillä niitä voi käyttää oman lainansa vakuutena, eikä tarvitse hakea niitä itse, sillä se on maksullista.

Kiinnitystä haettaessa sai ainakin vielä valita, haluaako sähköisen vai kirjallisen panttikirjan. Tässäkin trendi on liikkumassa kohti sähköistä, ja kuka tietää saako kirjallisia panttikirjoja enää parin vuoden päästä. Valitsimme itse sähköisen panttikirjan. Siinä tapauksessa sähköiseen rekisteriin merkitään kiinnityksiin saajaksi meille velan myöntänyt taho eli pankkimme, ja pankille syntyy panttioikeus kiinteistöön. Pankissa toki tehdään vielä kirjalliset sopimukset ja panttaussitoumukset. Sähköisenä jokaisen panttikirjan kirjaaminen ja vahvistaminen maksaa tällä hetkellä 33€.

Paperihommat ovat siis hoidossa! Sovimme tänään kaivurimme kanssa, että alustava päivä kaivuutöiden aloitukseen on maanantai 29.8. Kovasti alkaa jo jännittää :)



lauantai 13. elokuuta 2016

Rakennusluvan bumerangi saatu!

Juuri kun eilen olin ajatellut, että rakennusluvassa menee vielä useampi viikko, saimme sähköpostiin viestin rakennusluvan käsittelystä tiistain ennakkopalaverissa. Ylöjärvi oli perinteensä mukaisesti löytänyt hakemuksesta korjauskehotuksia, joista parikin oli mielestämme aiheettomia. Jonkin verran oli kyllä omassakin työssä vikaa. Teksti on pitkä ja sisältää paljon havainnollistavia kuvia. Sivun latautuminen voi siis kestää normaalia kauemmin.

rakennuslupa korjauslista

Ensimmäisenä puutelistalla on hallintaoikeuden näyte. Ylöjärvellä se tulee lähes aina huomautuksena korjauslistaan. Heidän protokollansa mukaan rakennuslupahakemus tarkastetaan aina ensin ennakkopalaverissa, jonka jälkeen tonttiasiamies lähettää kerrosalan perusteella lasketut liittymälaskut ja vuokrasopimusluonnoksen tai kauppakirjaluonnoksen rakennusluvan hakijalle. On jokseenkin hölmöä, että hallintaoikeuden näytteen puutos laitetaan korjauslistalle aivan kuin hakija olisi tehnyt jotain väärin, vaikka heidän järjestelmänsä vain nyt on tällainen. Ylöjärvelle pisteitä kuitenkin siitä, että rakennuslupaprosessi on niin nopea. Nyt näyttää siltä, että meidän lupa tulisi noin 3-4 viikossa.

Toisena listalla on RH2-lomake. Tässä pääsimme omakohtaisesti kokemaan sitä "eipäs, juupas" -meininkiä. Kävimme siis rakennusvalvonnassa ennakkokäynnillä kesäkuussa, ja kysyimme silloin tarvitseeko meidän täyttää RH2-lomaketta. Rakennustarkastaja sanoi silloin, että kyseistä lomaketta ei tarvita. No lomake on nyt täytetty (yksi onneton rivi..) ja odottaa lähtöä Ylöjärvelle.

RH2. Eikö näitä tietoja olisi saanut johonkin muuhun
lomakkeeseen ympättyä?

Listan kolmas kohta pyrki vetoamaan asemakaavamääräykseen, 171§, vaatien hulevesisuunnitelmaa asemapiirrustukseen. Asemakaavamääräyksessä sanotaan tarkalleen ottaen "hulevesien imeytys- ja viivytysrakenteet tulee esittää rakennusluvan hakemisen yhteydessä".
Alla on kuvakaappaus LVI-asemapiirroksesta, jonka toimitimme rakennuslupahakemuksen liitteenä. Kuvassa näkyy viivytys- ja imeytysrakenteet, sekä liitteenä oli kuva viivystyskaivosta ja sanallinen selostus toteutuksesta. Olemme siis toimineet kaavamääräysten mukaisesti eli esittäneet rakennusluvan hakemisen yhteydessä hulevesisuunnitelmat. Rakennusvalvonta haluaa nyt kuitenkin nämä juuri asemapiirustukseen. Tämä on käytännönkin kannalta naurettavaa, sillä LVI-suunnittelijahan on ottanut meidän suunnittelijan piirtämän valmiin asemapiirustuksen ja lisännyt siihen putket. Kuvan nimeksi tuli siten "LVI-asemapiirros". Nyt meidän pitäisi saada talon lupakuvien piirtäjä tekemään sama asia, minkä LVI-suunnittelija on jo tehnyt. Tuloksena kuvakin olisi muutamaa putkea lukuunottamatta täysin samanlainen. Ei voi ymmärtää.


hulevesisuunnitelma lvi-asemapiirros

viivytyskaivo
LVI-suunnittelijan tekemä LVI-asemapiirros ja sen hulevesisuunnitelmat

Seuraava rivi aiheutti hämmennystä: "naapuritontit 6 metriin saakka" ? Kuudesta metristä arvasin, mitä asia koskee ja kaivoin suunnitteluohjeesta seuraavan osion: "Naapurirakennuspaikkojen rakennukset, jotka sijaitsevat kuutta metriä lähempänä rajoista, tulee esittää asemapiirroksessa".



Meidän naapurissa länsipuolella on lähes valmis rakennus, joka on piirretty asemapiirrokseemme. Itäpuolen tontti on luonnontilassaan, eikä siinä ole vielä mitään rakennuksia. Nyt kuitenkin sen tontin haltijoilla on myös rakennuslupahakemus sisällä tai juuri hyväksytty, ja meidän olisi siis pitänyt heidän suunnittelemansa rakennuksen sijainti merkitä omaan hakemukseemme. Korjausvaatimuksen johdosta meidän siis pitäisi piirrättää ja teettää kopiot omasta asemapiirroksestamme uudelleen, koska tällä välin naapurin suunnitelmat ovat edenneet, vaikka tontilla ei vielä "sijaitse" yhtään rakennusta (!)




Suunnitteluohjeen mukaan katon värin tulee olla harmaa, ja me olimme merkinneet sen mustaksi. Tämä oli meidän virheemme, sillä alla olevan kuvan perusteella tulkitsimme että tuo oikean puoleinen väri on kyllä jo musta, ja sitä saisi käyttää. Nimetään se nyt sitten vaikka tummanharmaaksi papereihin, aivan sama.

Rakenneleikkaus meiltä tosiaan puuttui, sillä saimme sen vasta nyt jälkikäteen rakennekuvien myötä. Saimme niitä tosin vain kaksi kappaletta, joten täytyy selvittää pitäisikö niitä saada painatettua lisää vai riittääkö rakennusvalvontaan yksi kappale. Viimeinen korjauslistan kohta oli naurettava, sillä se oli vain muistutus käyttöönottokatselmusta varten, eikä voida millään toimittaa tällä hetkellä rakennusvalvontaan lomaketta, joka saadaan vasta sitten kun talo on jo pystyssä ja vaippa ummessa.

Korjauslistalla oli vain asioita, mitä en todellakaan osannut odottaa. Olin tyytyväinen siihen, että hakemuksessa oli loppujen lopuksi melko vähän pielessä ja korjauspyynnöt olivat lähinnä saivartelua eikä todellista mokailua hakemuksen teossa. Ensi viikolla siis olisi käytävä rakennusvalvonnassa viemässä pari puuttuvaa paperia ja sanomassa pari valittua sanaa. Tällä hetkellä ajattelen, että uutta asemapiirrosta emme tilaa, vaan piirrän sitten vaikka itse viivoittimella naapurin kuvitellun rakennuksen meidänkin kuviin. Katsotaan kumpi voittaa, byrokratia vai rakennusluvan hakija.. Onneksi käytiin jo hankkimassa raksapaku, sillä kohta päästään tositoimiin, jos ei sitä ennen suututeta rakennusvalvontaa!


Raksapaku




perjantai 12. elokuuta 2016

Rakennusluvan odottelua ja LVI-suunnittelua

Täällä odotellaan edelleen tietoa rakennusluvasta. Rakennusvalvonta pitää tiistaisin ennakkopalaverin, jonka jälkeen yleensä lähtee sähköpostia niille, joiden lupaa on alustavasti käsitelty. Meille ei tullut mitään tämän viikon tiistain jälkeen, joten lupahakemuksemme pääsee siis aikaisintaan ensi tiistaina pöydälle. Sitä ennen ei pysty oikein tekemään mitään liittymätilauksia tai kiinnityksiä, kun vuokrasopimusta tontista ei ole tehty.

Odotellessa olemme edelleen pyörittäneet takkojen asuntomessutarjouksia, emmekä ole vielä tehneet päätöstämme. Kerron takan valinnasta, kun päätös on tehty. Olemme myös kuumeisesti (tai isäntä lähinnä) etsineet raksapakua, ja isäntä uhkasi että tämän viikonlopun jälkeen meillä sellainen on hankittuna.

Saimme tavattua yhden mahdollisen KVV- ja IV-vastaavan, mutta emme vielä ole lyöneet sitä lukkoon. Noiden vastaavien palkkioista on aika vähän löydettävissä kustannustietoja, niin on tosi vaikea arvioida onko pyydetty palkkio korkea vai sopiva. Siihen vaikuttanee sekin, paljonko hintaan sisältyy erilaisia käyntejä ja tarkastuksia vai tuleeko ne tuntihinnalla päälle. Mielellään kuulisi muiden rakentajien kokemuksia.

LVI-piirrustusten opiskelua

Saimme LVI-suunnittelijaltamme kaikki talon LVI-kuvat tarkistettavaksi, ja aikamoisia hieroglyyfejä ne oli luettavaksi. Löysimme jopa yhden virheenkin kuvasta, kun oikein harjoittelimme apukirjan avulla lukemista. Vielä kuvat pitäisi näyttää vastaavalle mestarille ja timpurille, jonka jälkeen ne piirretään puhtaaksi. Talomme rakennekuvat ja perustuksen ohjeelliset kuvat tipahtivat postiluukusta pari päivää sitten. Pino oli vielä suurempi kuin rakennuslupakuvien.

Odottelu siis jatkuu pienempiä hommia eteenpäin touhuten. Meidän pienokainen potee flunssaa, ja jäi kotiin päiväkodista äidin kanssa. Viikonlopun voisi koittaa ottaa rennosti.

tiistai 2. elokuuta 2016

Rakennuslupahakemus jätetty

Yksi etappi on jälleen saavutettu, kun kuukauden verran työn alla ollut rakennuslupahakemus on nyt jätetty. Isäntä kävi viemässä nipun omin käsin rakennusvalvontaan, jotta siellä voitiin heti katsoa, ettei ole unohdettu mitään olennaista. Olen itse jo alusta asti ottanut henkilökohtaiseksi tavoitteekseni saada rakennuslupahakemuksen kerralla läpi - mitä ei ole varmaan enää vuosiin tapahtunut Ylöjärvellä :D Hakemuksemme otetaan käsittelyyn aikaisintaan viikon tai kahden päästä, sillä ruuhkaa on melkoisesti. Jännityksellä odotamme, minkälaisen huomautuslistan he saavat meille kyhättyä.

Kerron tässä postauksessa rakennuslupahakemuksen sisällöstä ja siihen liittyneistä pienistä hankaluuksista. Perusteellisen luonteeni vuoksi olen tehnyt jokaisen hakemuksen osan pilkuntarkasti viilaten. Hakemuksen tekeminen tuntui ensin ylitsepääsemättömältä urakalta, mutta vähän kerrallaan tehden ja neuvoja kokeneemmilta kysyen se kuitenkin valmistui. Nyt tuntuu, että seuraavasta rakennuslupahakemuksesta selviäisi jo helposti.


Rakennuslupahakemuksemme sisälsi seuraavat osat:

  • Varsinainen rakennuslupahakemuslomake
  • Pääpiirrustukset, talo ja autokatos, kolme sarjaa (kaksi seläkkeillä ja sidottuna, yksi ilman)
    • yhdessä asemapiirroksessa naapurit tonttikohtaisesti lueteltuna ja jokaisen kohdalla kuulemislauseke, paikka, päivämäärä ja naapurien allekirjoitukset, jotka keräsimme itse
  • Rakennushankeilmoitus RH1 (kaksi lomaketta: asuinrakennus ja talousrakennus erikseen)
  • Perustamistapalausunto (kaksi sivua), jonka vastaava mestarimme on tehnyt
  • Maalämpöjärjestelmän rakentamistapaselostus
    • kaikkiin asemapiirroksiin merkitsin lämpökaivon etäisyydet tontin lähirajoista. Sidontamitat rakennukseen nähden oli tehty rakennuslupakuviin suunnittelijan toimesta.
    • otimme naapurien kuulemisten yhteydessä asemapiirrokseen myös yhden naapurin suostumuksen siihen, että lämpökaivo on lähempänä heidän rajaansa kuin suositeltu 7,5m (etäisyys on 7,2m rajaan, mutta heidän lämpökaivoonsa 33m)
  • Energiatodistus ja energiaselvitys
  • Vesilaitoksen liitoskohtalausunto
  • Vesi- ja viemäriliittymishakemus
  • LVI-asemapiirros (lisäliite, hulevesien viivästyksen vuoksi)
  • Pihasuunnitelma (lisäliite, istutussuunnitelma voidaan esittää myös asemapiirroksessa)
  • Vastaavan työnjohtajan hakemus, liitteenä koulutustodistuksista jäljennökset, joihin hankimme oikeaksi todistajien allekirjoitukset

Ystäviltä kysellen ja internetistä lukien olen selvitellyt, minkälaisista syistä rakennuslupahakemukset ovat tulleet "bumerangina" takaisin. Yksi syy oli, että sokkelin korkeus ei tule ilmi kuvista, ja sen vähimmäiskorkeus on 500mm puuverhoillussa talossa. Leikkauspiirrustuksiin isäntä ja vastaava mestari sitten raapustivat korkeudesta merkinnät, jotta asia tulee ilmi. Myös hormin ja tulisijan yhteensopivuudesta on tullut (vähän väkisin väännetyn oloinen) huomautus "tulee olla yhteensopivat", joten kirjoitin varmuuden vuoksi hormin viereen, että takka ja hormi tilataan samalta toimittajalta, joka varmistaa yhteensopivuuden. Jotkut olivat myös saaneet palautekommenttina, että energiatodistuksesta puuttui vastaavan mestarin allekirjoitus tai hakemuksessa ei ollut molempien omistajien allekirjoitusta. Päätimme välttää allekirjoitusten puuttumisesta huomauttamisen lätkimällä vastaavan mestarin allekirjoituksia vähän joka toiseen paperiin, ja tietysti tarkistaen että itse olemme allekirjoittaneet kaikki.

Kaava-alueellamme oli suunnitteluohjeessa vaatimus, että tontin osalta pitää olla piha- ja istutussuunnitelma, jossa on vähintään 5 kotimaista lehti- tai havupuuta. Koska pihasuunnitelmassamme oli niin runsaasti kasveja, korostin selvyyden vuoksi keltakynällä pihasuunnitelmastamme tuomet ja pihlajat (yhteensä 5kpl) ja kirjoitin, että nämä ovat kotimaisia lehtipuita ja istutetaan ennen loppukatselmusta, ja muuten pihasuunnitelmaa edistetään mahdollisuuksien mukaan. Tämän tein siksi, että täyttäisimme minimivaatimukset, mutta emme lupaisi pihasuunnitelmalla mitään, mitä emme ehkä pystyisikään jostain syystä toteuttamaan.

Asemakaavassa on alueellamme hulevesien käsittelyn kaavamääräys 171§: ”Tonteilla tulee viivyttää vettäläpäisemättömiltä pinnoilta tulevia hulevesiä. Hulevesien imeytys- ja viivytysrakenteet tulee esittää rakennusluvan hakemisen yhteydessä. Tonteille sijoitettavien viivytyspainanteiden, -altaiden tai -säiliöiden mitoitustilavuuden tulee olla yksi kuutiometri jokaista sataa vettäläpäisemätöntä pintaneliömetriä kohden. Viivytysrakenteiden tulee tyhjentyä 12 tunnin kuluessa täyttymisestä ja niissä on oltava suunniteltu ylivuoto.” Hulevedet aiheuttivat meille hiukan päänvaivaa, sillä termiä "hulevedet" käytetään myös puhuttaessa perustusten kuivatusvesistä eli salaojissa kulkevista vesistä. Alueellamme ne saa johtaa sadevesiviemäriin, mutta sade- ja pintavesiä ei. Muun muassa katolta rännejä ja syöksytorviä pitkin valuvat vedet siis pitää erillistä putkistoa pitkin johtaa viivästykseen, jolla ne saadaan hallitusti imeytettyä maastoon. Olin asiasta jo hyvissä ajoin yhteydessä LVI-suunnittelijaamme, joka teki viivästyssuunnitelman. Saimme häneltä LVI-asemapiirroksen liitettäväksi rakennuslupahakemukseen.

Vesi- ja viemäriliittymishakemuksessa pään raapimista aiheutti kysymys veden ja jäteveden kulutusmääristä kuutiometreinä vuorokautta kohden, sekä suurin hetkellinen vedenkulutus. Vedenkulutusta arvioimme sen perusteella, että ihmisten keskimääräinen vedenkulutus on 155 litraa vuorokaudessa. Tästä laskettuna kolmen henkilön vedenkulutus olisi 0,465m3/vrk. Suurimpaan hetkelliseen vedenkulutukseen en löytänyt mitään vastauksia internetistä, joten kysyin asiaa LVI-suunnittelijaltamme. Hänen mukaansa vesikalusteen suurin normivirtaama on 0,4 litraa/s, ja vedenkulutukseksi voimme laittaa 0,45m3/vrk. Liittymishakemus oli muutenkin tuskallinen täytettävä, kun kysyttiin korkeusasemista ja hulevesien johtamisesta. Jälkeenpäin ajateltuna se toki tuntuu jo helpolta.

Rakennuslupakuvien valmistumisen jälkeen huvitti, kun piti miettiä mitä tarkoittaa, kun ohjeissa lukee "pääpiirrustuksista kaksi sarjaa seläkkein varustettuna ja sidottuna". Siinä sitten pohdittiin, että minkälaista sen narun pitää olla, ja tarkoittaako sidottu että ovat seläkkeestä kiinni toisissaan vai että ovat ikäänkuin narulla sidottu lahjapaketti. Isäntä sitten osasi sitoa seläkkeet toisiinsa niin, että niitä pystyy lukemaan paremmin selaten. Hakemuksesta tuli oikein sievä pino.

Loppuun täytyy sanoa, että oli mukavaa kun naapureita piti kuulla rakennuslupahakemuksen johdosta. Pääsimme tapaamaan kaikki tulevat rajanaapurit ja vastapäätä asuvat myös, ja kaikki vaikuttivat mukavilta ihmisiltä. Alueellemme on muuttamassa paljon lapsiperheitä ja samanikäisiä ihmisiä kuin itse olemme. En malttaisi odottaa, että pääsemme asumaan sinne itsekin!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...