keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Ulkoseinien villoitus ja tuulensuojalevytys alkanut

Tänään tuli räpsittyä raksalla niin paljon kuvia, että blogipäivityskin on kuvia täynnä. Kastellin peruspakettiin kuulunut sateelta suojaan -asennusurakka on nyt tehty valmiiksi ja luovutettu meille. Jatkamme kahden asentajan palkkaamista töihin vielä joidenkin viikkojen ajaksi ja teemme heidän kanssaan yhdessä taloa eteenpäin ennenkuin jäämme yksin rakentamaan.

Viimeiset kaksi päivää talon ulkoseiniin on asennettu villoja ja tuulensuojalevyjä, ja työ on edennyt lähes puoliväliin. Tämän päivän päätteeksi talon etupihan puoli (kuvassa) oli yläkerran osalta levytetty. Yläkerran seinät ja muut suojaamattomat seinustat ovat etusijalla levytysjärjestyksessä, koska on tärkeää saada talo lumisateelta suojaan. Siksi katoksen alla oleva osa levytetään ja villoitetaan viimeisenä. Oli mahtava tunne, kun talon sisällä alkoi olla jo lämpimämpää, ja sen ulkoreunoja alkoi vähitellen hahmottamaan.


tuulensuojalevytys villoitus Kastelli
Pääsisäänkäynti ja etupihan puoli talosta
Talo kotikadulta katsottuna

villoitus tuulensuojalevytys Kastelli
Olohuoneen nurkasta alakerrassa

tuulensuojalevytys villoitus
Yläkerta
villoitus
Arvaatteko, mikä väli on isännän itse tekemää ja mikä asentajien? ;)

Isäntä oli näiden kahden päivän aikana levyttämisessä avustamisen lisäksi asentanut alakerran seinien yläosaan puupalkkia, joka näkyy alla olevassa kuvassa. Asentajamme yritti selventää minulle syytä tähän, ja koitan sen pähkinänkuoressa selittää myös muille. Käsitin, että kaksikerroksisissa pre cut -taloissa voi olla puutteellisesti huomioitu välipohjan ja ulkoseinän väliin jäävän höyrynsulkumuovin puristeliitos alakerrassa. Tätä puristeliitosta varten rungossa tulisi kulkea alakerrassa myös poikittain jokin puupalkki. Poikittaisen puun puuttuessa kahden höyrynsulkumuovin liitos saatetaan tehdä pelkästään höyrynsulkuteipillä, ja ajan mittaan on riski höyrynsulun pettämiseen. Varsinaista kosteusongelmaa siitä ei saa, mutta talon tiiveys voi kärsiä, ja lämpöä karata pettävästä liitoksesta. Kuvassa vasemmalla puolen olevassa aukossa on asennettu ikäänkuin jatkos puupalkille, ja oikeanpuolimmaisessa aukossa näkyy höyrynsulkumuovi siinä mihin tuota palkkia tullaan asentamaan. Talon sisäpuolella vain tuo nyt asennettu palkin jatkos tulee hiukan näkyviin, ja höyrynsulkuun saadaan tehtyä puristeliitos sen avulla. Päätimme asentaa palkin, vaikka sitä ei talomme rakenteeseen oltu alunperin suunniteltu. Tällä tavoin varmistamme, että höyrynsulusta tulee mahdollisimman tehokas ja kestävä.

höyrynsulku puristeliitos
Alakerran ulkoseinärunko ulkoapäin katsottuna. Poikittaista palkkia asennetaan
Naureskelin tänään asentajamme kanssa, että pääsen vihdoin kirjoittamaan blogiin raksaajien perinteisestä ongelmasta: sotkevista asentajista! :) Isäntä kaipasi minua tänään tontille siivoamaan, kun ei meinannut enää mahtua töitä tekemään. Sotku oli melkoinen, mutta eihän se oikeasti asentajien vika ollut, että meillä ei ole isännän kanssa ollut aikaa tai energiaa siivota tontilla. Rungon asennuksen jäljiltä oli valtavasti pientä puutavaraa ympäriinsä, ja osa jo jäätynyt maahan kiinni. Nyt alkoi syntymään myös muovi- ja villaroskaa kovaa vauhtia. Keräsin ja lajittelin muutaman tunnin ajan tontilla roskia, puupaloja, nauloja, villasuikaleita ja kipsilevyn paloja. Nyt on miesten helpompi tehdä työtään.


raksa sotku siivoaminen
Ennen

Jälkeen
Isäntä oli lisäksi käynyt tänään Tewalilla pyytämässä, että he tekisivät mallikappaleen ikkunapellistä, jotta sen sopivuus ikkunoihimme voitaisiin varmistaa asentajien kanssa ennen kaikkien peltien tilaamista. Pelti oli tehty heti odottaessa paikan päällä, hyvää palvelua! Katsoimme päivän päätteeksi, että pelti oli muuten sopiva, mutta reunoja halutaan vielä korottaa noin senttimetrin verran, jotta pellin kiinnittäminen sivuilta olisi mielekkäämpää. Pellit haluamme saada asennettua mahdollisimman pian, jotta ikkunoiden alapuolella olevat tuulensuojalevyt olisivat suojassa valuvalta kosteudelta. Ennen peltien asentamista pitää kuitenkin tiivistää ikkunoiden reunoja uretaanilla. Uretaanipurtilot odottavatkin jo käyttäjäänsä, ja ikkunapellit pitäisi tilata huomenna.

ikkunapellit ikkunapelti

Lopuksi vielä tunnelmakuvat talosta ja olohuoneestamme, jota rakastan kovasti jo nyt. Olohuoneen kulmasta puuttuvat vielä kaksi ikkunaa, sillä ne odottelevat paketissaan vaihtoa oikean kokoisilla karmeilla varustettuihin yksilöihin. Iltavalaistuksessa ja raksavalojen loisteessa talo näyttii tänään kuin talviselta lyhdyltä. Parin päivän päästä näky on hyvin erilainen.


runkopystytys Kastelli


perjantai 23. joulukuuta 2016

Kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmä ja läpiviennit tilattu

Usein lukee rakentajien kokemuksia budjetin ylittymisestä kaiken "pienen silpun" osalta. Aikaisemmin itse ajattelin, että juuri katon lisävarusteet, rännit, kattoturvatuotteet, ikkunapellit ynnä muut eivät vaadi erityistä huomioita tai suurta summaa budjetissa. Nyt olemme saaneet nuo kaikki tilattua ja summatkin on tiedossa. Eivät ne olekaan aivan pikkujuttuja. Piirsin itseäni varten julkisivukuviimme merkinnät, mitä kaikkea taloon pitää tilata. Tämä kokonaisuus tulee maksamaan meille yhteensä noin 4060 euroa. Yli budjetin mennään, kun näihin kaikkiin ei oltu osattu edes varautua:

  • ikkuna-ja ovipellit
  • räystäskourut ja syöksytorvet
  • rintapellit
  • lumiesteet
  • seinätikkaat ja kattosilta
  • päätyräystäspellit (tai tiilet)
  • läpiviennit
  • harjatiiviste
  • lintuesteet



Lähdimme liikkeelle siitä, että pyysimme tarjouspyynnön sadevesijärjestelmästä ja kattoturvatuotteista Kastellin rakentajan tukusta sekä kahdelta näiden järjestelmien merkittävältä toimijalta Vesivekiltä ja Sadexilta. Tapasimme myös kaksi viimeiseksi mainittua Kastellin pudottua tarjouskilvasta jo varhaisessa vaiheessa. Sadex on internetin keskustelupalstoilla saanut paljon positiivista palautetta, Vesivekin osalta havaitsin hiukan enemmän soraääniä. Vesivek on yleisesti mielletty näistä kahdesta myös hintavammaksi ja samaan viittasi oma vertailumme.

Meitä kiinnosti Vesivekin alumiiniset rännit, jotka ovat hiukan kalliimmat, mutta niiden luvataan kestävän kauemmin ilman vuotamista. Toisaalta alumiinisten rännien pinnoitteista on raportoitu yksittäisiä kokemuksia jonkinlaisesta syöpymisestä tai pinnotteen herkemmästä kulumisesta. Mainittakoon, että Vesivek tarjoaa myös perinteisiä teräksisiä rännejä. Saimme sekä Vesivekiltä että Sadexilta hyvää, ystävällistä palvelua. Vesivekin halli- ja toimistotilat tekivät paremman vaikutuksen siisteydellään ja asiakasystävällisyydellään. Vesivek vaikuttaisi panostaneen myös tuotteiden kehittelyyn, ja heidän alumiiniränneissään oli tippanokat, joiden ajatellaan ajan mittaan säästävän rännien reunoja ikäviltä veden jättämiltä jäljiltä. Tämän ominaisuuden todellisesta hyödystä ollaan kuitenkin kahta mieltä. Vesivekin lumiesteet olivat yhtenäiseksi "auraksi" muotoillut, ja niiden mainostettiin olevan lumen painosta taipumattomat, toisin kuin perinteiset kahdesta rautaputkesta muodostetut lumiesteet. Emme kyllä ole kuulleet myöskään taipuneista perinteisistä lumiesteistä. Vaikka molempien yritysten tarjoukset olivat hyvät, emme tällä kertaa halunneet ylittää sadevesijärjestelmän budjettia alumiinirännien ja taipumattomien lumiesteiden vuoksi. Valitsimme kattoturvatuotteidemme ja sadevesijärjestelmämme toimittajaksi Sadexin. Sadexin tarjous oli edullinen, ja koimme toiminnan helposti lähestyttäväksi ja välittömäksi. Saamme nyt hakea kattoturvatuotteet sopivana ajankohtana tontille, ja ne päästään laittamaan itse paikoilleen vesikatteen asennuksen yhteydessä. Sadevesijärjestelmä toimitetaan joskus alkuvuodesta sopimuksen mukaan yksimittaisena. Talomme sadevesijärjestelmä ja kattoturvatuotteet tulevat maksamaan yhteensä 2300 euroa.

Rintapeltejä käytetään talon seinän kohdatessa katon lappeen. Rintapelti suojaa seinää vesipisaroilta, jotka voivat sinkoilla katemateriaaliin osuessaan. Meillä tuollaisia kohtia on harrastetilan toisella reunalla sekä terassilippojen kohdalla. Päätyräystäspellit (tai tiilet) suojaavat katon rakenteita sivulta tulevaa sadetta vastaan. Edellä mainitut sekä ikkuna- ja ovipellit meille tarjosi talomme piirustusten mukaan Kastellin rakentajan tukku, samalla kun pyysimme tarjousta läpivienneistä. Olimme jo tekemässä tilausta, kun isäntä hoksasi Ylöjärvellä olevan peltiyrityksen nimeltään Tewal. Laitoin vielä sinnekin tarjouspyynnön, ja sain hyvin nopeasti Kastellia edullisemman tarjouksen. Isäntä kävi paikan päällä tapaamassa Tewalin toimitusjohtajaa, ja pian olimme tehneet sinne tilauksen talomme peltituotteista. Tewalin tilausta varten meidän täytyy itse ilmoittaa halutut peltituotteiden mitat eli isännän tarvitsee tehdä tarkkaa mittaustyötä tontilla. Mitat piti laittaa eteenpäin jo tällä viikolla, mutta isännän tultua kipeäksi asia siirtyi ensi viikolle. Ikkuna- ja ovipellit olisi ollut helppo asentaa samanaikaisesti tuulensuojalevyjen kanssa, mutta tähän ei nyt varmaankaan ehditä. Kaikki talomme rintapellit, päätyräystäspellit sekä ikkuna- ja ovipellit tulevat maksamaan 800 euroa. Jonkin verran lisäkustannuksia tulee kiinnitysnauloista, mutta alle 100 euron pitäisi selvitä.

Läpivientien tilaaminen aiheutti meille eniten päänvaivaa, sillä emme tienneet niistä mitään ennen tätä projektia. Läpiviennillä siis tarkoitetaan sitä, kuinka talon LVI-putkia tuodaan katon läpi niiksi pieniksi piipuiksi katon harjan lähettyville. Termi käsittää yleensä sekä varsinaisen putken, joka tulee ulkona katosta ylöspäin että kappaleen ja tiivisteen, joilla putki tuodaan katemateriaaleista läpi tiiviisti ilman, että vesi pääsee vuotamaan rakenteisiin. Läpivientikappaleet ovat erilaisia eri katemateriaaleille. Tältä näyttää läpivientisetti meidän tapauksessamme, tiilikatolla:

Tiilikaton läpivienti, 125-putki.
Kuva taloon.com/Vilpe

Meidän tapauksessamme ulos talosta katon läpi tarvitsee tuoda ilmanvaihdon poistoputki, viemärin tuuletusputki, radonin poistoputki sekä liesituulettimen putki, vaikka vahingossa piirtelin niitä kuvaan enemmänkin. LVI-suunnitelmasta pitäisi tulla ilmi läpivientien tiedot. Esimerkiksi ilmanvaihdon poistoputki oli meillä kuvaan merkitty tiedolla 200/ER/700, jossa ensimmäinen luku on sisähalkaisija ja toinen luku korkeus. Merkintä ER tarkoittaa eristettyä putkea. VILPE taitaa olla yleisimmin käytetty läpivientien valmistaja, ja useimmiten putkissa käytetään tiettyjä vakiokokoja. Kun selvittää, mitä läpivientejä tarvitaan, ne on helppo tilata vaikka taloon.comista. Me pyysimme läpivienneistä myös tarjouksia LVI-morelta ja Kastellin rakentajan tukusta. Kastellin rakentajan tukku pystyi tarjoamaan läpiviennit edullisimmin suurinta putkea lukuunottamatta, joten tilasimme kaikki paitsi 200-putken sieltä. Isoimman putken tilasimme taloon.comista. Kaikki läpiviennit olivat meillä kahdessa päivässä, joten erittäin nopeaa toimintaa sekä taloon.comilta että Kastellin rakentajan tukulta! Läpiviennit maksavat taloomme yhteensä noin 670 euroa.

Tämän lisäksi päädyimme laittamaan taloomme harjatiivisteet ja lintuesteet. Harjatiiviste ei ole välttämätön, mutta se suojaa aluskatetta kosteuskuormitukselta ja roskilta. Harjatiivisteitä on erilaisia. Me laitamme asentajamme suosituksesta kuvan mukaisia muovisia harjatiivisteitä, joita tilasimme rakentajan tukusta läpivientien yhteydessä. Lisäksi tilasimme lintuesteet, joiden tarkoitus on estää eläinten pääsy aluskatteen ja lapetiilen väliseen tilaan. Tämäkään ei ole välttämätöntä, ja tuotteita on useammanlaisia. Nämä tuotteet maksoivat taloomme yhteensä noin 290 euroa.

Harjatiiviste ja lintueste
Kuvat rakentaja.fi/netrauta.fi

Tähän loppuun vielä kuvia talosta, johon on saatu ikkunat asennettua. Kaksi ikkunaa jäivät tosin asentamatta, sillä ne olivat väärän kokoiset. Reklamaatio on asentajan toimesta jo tehty, ja uusia ikkunoita odotellaan. Kastellin urakka olisi valmis luovutettavaksi ja ensi viikolla alkaa rungon villoitus ja tuulensuojalevytys, johon isäntäkin pääsee tervehdyttyään osallistumaan. Runkokatselmus oli tänään, ja ilmeisesti mitään huomautettavaa ei ollut. Pöytäkirja tulee postissa perästä.

Nyt hiljennymme joulun viettoon ja palaamme kovalla innolla ensi viikolla rakentamistouhuihin. Pääsemmehän sentään vihdoin itse toden teolla tarttumaan työhön. Tunnelmallista joulua kaikille lukijoille!





sunnuntai 18. joulukuuta 2016

TtM raportoi sairastuvalta

Kohta on viikko kulunut edellisestä päivityksestä. Tässä välissä talon kuistin lippa on valmistunut ja kattolohkojen välillä aluskate on yhdistetty ja ruoteetkin ilmeisesti paikoillaan. Myös ikkunoiden asennuskohtia on valmisteltu asentamalla niiden alapuolelle runkopuita. Seuraavaksi taloon asennetaan ikkunat, ja Kastellin talopakettiin kuulunut urakka alkaa olla valmis.

Villat ja kipsilevyt saapuivat tontille, ja ovat osittain olleet oman onnensa nojassa, sillä olemme isännän kanssa sairastelleet tällä viikolla. Emme edes saaneet tilattua läpivientejä, vaikka niillä on tosissaan nyt jo kiire. Asentajamme on meitä muistutellut jo parin kuukauden ajan, että tilatkaahan ne ajoissa. Siitä huolimatta kilpailutus on nyt sitten venähtänyt, useiden mutkien vuoksi. Kattoturvatuotteet ja sadevesijärjestelmä on sen sijaan tilattu. Kerron tästä vyyhdistä lisää, kunhan nyt vihdoinkin ensi viikolla saisimme kaikki tilaukset lähtemään.

Isäntä pääsi eilen käymään tontilla vähän siivoilemassa ja katsomassa tilannetta. Kuvat saatuani keräilin itse vuorokauden verran voimia blogin päivittämiseen. Tässä tilanne kuvina.

Aluskate yhtenäinen, ruoteet paikoillaan ja pressu suojana

Etupiha. Kuistin lippa valmis. Rakennustelineet on viety sen läpi katolle asti.
Villat tontilla ja osittain naapurinkin puolella.

Näkymä yläkerrasta takapihan terassilipan kohdalta. Pihasta puutavara vähenee.

Takapihamme ohitse kulkevalta kävelytieltä.
Nyt sitten hiukan asiaa rakentamisen ohitse ja pähkinänkuoressa vuodestamme, joka kulminoitui tähän viikkoon. Sain alkuviikosta sähköpostitse tiedon, että pro gradu -tutkielmani on hyväksytty ja arvioitu. Tämän lisäksi arvosanakin oli erinomainen (5), ja sain myös sairaanhoitopiiriltä stipendin tekemästäni syventävästä projektityöstä. Lyhyessä hetkessä arvioinnin saaminen ja lukeminen palkitsi kaiken sen työn, mitä olen viimeisen neljän vuoden aikana yliopistossa tehnyt leipätyön ja pienen lapsen hoitamisen ohella. Gradua olin aloittanut jo tämän vuoden alussa ja aineisto oli kesään mennessä kerätty sähköisellä kyselyllä. Kesän ja alkusyksyn aikana kalenteri täyttyi talomme suunnittelusta, rakennusluvasta, töihin paluusta, kilpailutuksista, tontin maatöistä ja häiden suunnittelusta, joten gradu oli kokonaan hyllyllä. Häiden jälkeen sitten mietin, otanko rauhassa gradulle aikaa ja teen sitä siihen kuuluisaan "omaan tahtiin", vai otanko asiakseni kirjoittaa sen nyt pois rakentamisen alta. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, ja viimeisimmät kaksi kuukautta olen istunut lähes kaiken meidän perheen rakentamiselta tai töiltä vapaan ajan yliopistolla kirjoittamassa. Loppuvaiheessa päivät koululla olivat 12-tuntisia, mutta valmista tuli! Isäntä eli aviomieheni Lari ansaitsee jaksamisestaan ja tuestaan suurimmat kiitokset, ja ehdottomasti seuraavat kuuluvat lapsemme isovanhemmille, joita ilman emme olisi pystyneet tähän kaikkeen.

No, ihmisenhän sanotaan sairastuvan silloin kun stressi laukeaa. Noin vuorokausi arvioinnin saamisen jälkeen alkoi kurkkuni kipeytymään, ja sen jälkeen onkin ollut kuumetta loppuviikon. Myös isännällä on ollut sama tauti hiukan lievempänä. Lähes viikon kestänyt sairastelu on keljuttanut, mutta samaan aikaan olen ollut kiitollinen, että kehomme ymmärsivät antaa sille luvan vasta nyt. Suurin keljutus tuli siksi, että tänään oli tarkoitus pitää yhdistetyt valmistumisjuhlat ja 30-vuotisjuhlat, jotka nyt sitten peruuntuivat. Perjantaina menimme kuitenkin lääkkeiden voimalla valmistumisjuhliin yliopistolle, vaikka en yleisesti kannatakaan sairaana ihmisjoukossa liikkumista. Olemme isännän kanssa tämän vuoden aikana pohtineet, tuntuukohan rakentaminen aivan helpolta, kun mukana paletissa ei ole häitä tai yliopisto-opintoja. Tuskin, mutta se nähdään ensi vuonna!

Terkuin, TtM Karita :)



maanantai 12. joulukuuta 2016

Raksaviikko 15

Huomenna siirrytään jo raksaviikolle 16, ja viimeisimmän viikon aikana raksalla ei tapahtunut kovin merkittävää edistystä. Talon päätyrungot ovat nyt yläkerrassakin valmiit ja terassilippoja on aloitettu tekemään. Olemme hyvin tyytyväisiä, että päätimme tehdä lähes kolmemetrisen lipan takapihan puolelle, vaikka lippa näyttää nyt omaan silmääni hiukan kömpelöltä ja liioitellun isolta. Käytännön elämän kannalta kuitenkin suuresta katetusta terassista on hyötyä, sillä sen alle mahtuu jo kunnon ruokapöytä ja grillikin, jos sellainen joskus saadaan hankittua. Voi sitten kuivana grillata vaikka sadekelilläkin. Aluskate ei takapihan terassilipassa ole vielä paikallaan ja varsinaisten kattolohkojen välissäkin aluskate on vielä yhdistämättä.




Etupihan puolella terassilippa on vielä aloittamatta, mutta talon kyljessä on jo paikallaan puu, johon lippaa aletaan rakentamaan kiinni (nyt on hakusessa termi, jolla tuota "puuta" kutsutaan). Etupihan puoleisen terassimme eli kuistimme leveys on yli kahdeksan metriä ja syvyyttä tulee parisen metriä. Talomme on sen verran leveä, että koimme sen kaipaavan isoa kuistia tasapainottamaan tuota leveyttä. Olemme isännän kanssa kyllä pohtineet, ettemme tiedä mihin tuota valtavaa kuistia oikein käyttäisi ilman, että siitä tulisi vallan pelkkä varastointialue.


Kuluneen viikon aikana olemme kilpailuttaneet sadevesijärjestelmää, kattoturvatuotteita, rintapeltejä, päätyräystäspeltejä, ikkuna- ja ovipeltejä sekä läpivientejä.  Päätöksiä päästään tekemään aivan lähipäivinä ja toivoisimme saavamme tuotteet jo ensi viikolla tai joulun välipäivinä. Tarkemmin tuosta kilpailutuksesta ja valinnoistamme, kunhan sopimukset on tehty loppuun. Tontilla isäntä kävi tänään peittelemässä puupinoja ja tekemässä pieniä lumitöitä. Torstaina odotamme kipsilevyjä ja villoja saapuvaksi.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Katto päällä

Tässäpä kuvapainotteinen päivitys siitä, kun meidän talo sai katon päälleen. Nosturi tuli aamulla kauniissa auringonpaisteessa nostelemaan ensin ikkunat sisälle taloon sekä sen jälkeen ensin harrastetilan katon ja sitten varsinaisen talon kolme kattolohkoa. Kattolohkoissa oli jo aluskatteet asennettuna, joten kun lohkojen välit on kurottu umpeen ja tehty vähän ruoteita päälle, meillä on talo aluskatteelle valmis.



Ikkunat nostettu sisälle taloon



Tulitikkukasamme alkoi nyt muistuttaa jo hiukan oikeaa taloa. Pystyin sieluni silmin näkemään tästäkin seuraavasta kuvakulmasta, miltä talo näyttää valmiina - ja muistuttaahan se blogin bannerin mallinnuskuvaakin talosta :)



Työt jatkuvat terassin lippojen ja ikkunoiden asennuksen merkeissä, kunhan ensin on vietetty itsenäisyyspäivää. Tällä viikolla koitetaan saada tilattua kattoturvatuotteita ja läpivientejä, jotta ne olisivat valmiina, kun koittaa vesikatteen asennuksen aika. Minunkin taitaa olla aika vaihtaa esittelytekstiä, kun pyöreitä tuli täyteen. Isäntä ilahdutti herkulla ja lahjalla, kun palailin kotiin tänään iltavuorosta. Siivouskirja ei ollut vihjailua, vaan ihan oma lahjatoive ;)


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Välipohja levytetty

Tämän viikon alku on mennyt isännällä välipohjan levyttämishommissa. Kastellin sateelta suojaan -urakkaan ei kuulu välipohjan vanerointia, mikä mielestämme on hiukan merkillistä. Tarkoituksena ilmeisesti siis olisi, että runko pystytettäisiin kokonaan telineiden avulla ulkopuolelta (tai että asentajat kekkuloisivat välipohjan palkilta toiselle yläkerrassa). Onneksi isännällä oli osaavia ohjastajia paikan päällä, niin työn sai hyvin alulle.

Maanantain työn aloitus. Keskellä olohuoneen korkea tila

Talon pohjoissivu ja pääoven aukko. Isäntä "katolla" eli yläkerrassa.

Talvi on kurjaa rakentamisaikaa, kun kaikki työkalut eivät ole tehty kestämään pakkasia. Uusi Sencon naulapyssy kuoli jo yhden vuorokauden jälkeen käyttöönotosta. Aivan liian varhainen kuolema johtui ilmeisesti tiivisteiden pettämisestä kylmyydessä. Onneksi asentajamme antoi lainaan oman paremman naulapyssynsä. Sekin oli kyllä Sencon, mutta pari sataa euroa kalliimpi ammattivehje.

Talvi näkyy myös raksablogin kuvamateriaalissa, kun on ollut vaikeaa ehtiä valoisan aikaan tontille. Jatkossakin on siis tiedossa synkkiä ja tärähtäneitä kuvia tai raksavalojen loistetta. Sainpas kuitenkin tänään napattua yhden kuvan, jossa päivänvalosta on vielä jäljellä häivähdys. Hirvitti kiivetä yläkertaan kolmen metrin korkeuteen heppoisia tikapuita pitkin. Näkymät olivat kuitenkin sen arvoiset.

Juuri ennen pimeän tuloa räpsäisty kuva. Vasemmalla korkea tila, takana meidän makuuhuone ja parveke.
Alakerrassa meillä on hiukan sotkuista, ja olohuoneessamme seisoo haki-telineen alkua. Pelkäsimme talon suunnitteluvaiheessa, että olohuoneen 5,5m korkeasta tilasta olisi tulossa kuilumainen, eli liian kapea ja jokseenkin merkityksetön. Suurensimme suunnitelmissa ollutta välipohjan aukkoa sen vuoksi pariinkin kertaan. Nyt näyttäisi siltä, että kuilumaisuudesta ei ole mitään pelkoa, vaan tilasta olisi tulossa avara ja ilmava.

Olohuone keittiön suunnasta katsottuna


Talvi alkoi hellimään isäntää tänään, kun vanerointi oli loppusuoralla. Lumiharja heilui ja askelta sai varoa kahta kauheammin, ettei vain liukastu kolmen metrin pudotukseen. Työ tuli kuitenkin valmiiksi. Lämpimät kiitokset aina niin ahkeralle isännälle. Huomenna asentajat pääsevät aloittamaan toisen kerroksen runkopystytyksen. Katon paikoilleen nostaminen on arviolta viikon päässä. En malta odottaa, että saadaan katto pään päälle!

torstai 24. marraskuuta 2016

Välipohjaa ja haki-telineitä

Raksalla on kylmästä viimasta ja pienestä tuiskusta huolimatta saatu ensimmäisen kerroksen ulkoseinät pystytettyä ja välipohjan palkkeja asennetaan parhaillaan. Olohuoneen kohdalta seinärunko tehdään vasta kohta toisen kerroksen yhteydessä, sillä isojen ikkunoiden vuoksi siinä kohdin sijaitsee täyskorkeat runkopuut.

runkopystytys Kastelli
Etupihan puolelta. Isäntä ja asentajat palaveeraa
runkopystytys Kastelli
Takapihan puolelta ennen välipohjan asennuksen aloitusta. Keskellä olohuone

Tiistaina aloitimme isännän kanssa haki-telineiden kasaamisen niihin kohtiin, joissa ensimmäisen kerroksen runko oli jo pystyssä. Eilen isäntä vielä jatkoi hommaa, ja nyt on kahdella talon pitkällä sivulla telineitä valmiina. Niitä pitää vielä jatkaa ylöspäin, kunhan talon toinen kerros alkaa nousta. Tarkoituksena olisi siis, että telineet voivat olla näillä paikoillaan juuri niin kauan kuin on tarve. Pääsemme näiden avulla asentamaan tuulensuojalevyjä ja ulkoverhousta melko kätevästi.

 Telineet olivat omasta mielestäni kamalan huojuvia, ja noin 4,5-5 metrin korkeuteen tulee ylin taso, jonka päälle mennään vielä seisomaan. Tästä kauhistuneena sanoin isännälle, että pitää selvittää olisiko olemassa jonkinlaisia valjaita, jotka eivät rajoittaisi liikaa, mutta toisivat edes hiukan turvallisuutta työskentelyyn. Isäntä ei ollut kovin innoissaan ajatuksesta. Alkuviikosta pitää myös käydä ostamassa isännälle kuulosuojaimilla varustettu suojakypärä. Niin, ja vakuutusyhtiöön kyllä soitetaan ja varmistetaan, että tapaturmavakuutukset ovat voimassa ja kattavat, jos raksalla putoaa telineiltä (miten niin olen jänishousu?) Kuvia telineistä on saatu vasta iltahämärällä töiden valmistuessa, joten hiukan heikosti erottuu ylimmän työskentelytason tuleva korkeus.

haki-telineet rakennustelineet

haki-telineet rakennustelineet


Näillä näkymin maanantaina isäntä pääsee itsekin hommiin asentamaan vanerilevyjä välipohjaan, jotta yläkertaankin pääsee kohta kävelemään. Välipohjan palkkien asennuksen yhteydessä meille tuli vielä mieleen, että onkohan LVI-suunnitelmissa huomioitu talomme keskellä kulkeva kantava palkki, joka näkyy alla olevassa kuvassa. Meille oli alusta asti ehdottoman tärkeää, että talon kantava palkki ei tule näkyviin alakerran katosta alaslaskettuna, kuten eräässä Kastelli-talossa, jossa vierailimme. Se mielestämme rikkoo todella pahasti eteisen ja olohuoneen saumattoman yhteyden, vie liikaa valoa eteisestä ja hävittää olohuoneen korkeasta tilasta ainakin itsellemme tulevaa "wau-efektiä". Talossamme nyt siis kantava palkki on osana välipohjaa eikä tule näkyviin. Mietimme kuitenkin vasta palkin nähtyämme, että se estää joidenkin putkien kulkemisen välipohjassa, emmekä ole varmoja onko tämä huomioitu LVI-suunnitelmissamme, ja oliko siis tuohon suunniteltu kulkemaan joitakin putkia. Tämä tarvinnee vielä selvittää.


runkopystytys Kastelli
Yläreunassa pituussuunnassa kulkee kantava palkki. Takana työhuoneen nurkka ja oikeassa reunassa keittiö.

sateelta suojaan Kastelli
Talon pitkä pohjoissivu talon sisältä. Keskellä vasemmalla etuovi ja takana työhuoneen paikka

tasopiirrustus
Tasopiirustus käytössä työmaalla

On hienoa päästä todistamaan, kun talo rakentuu päivä päivältä. Tontille ajaminen täytyy vain ajoittaa ennen neljän ruuhkia, koska tänäänkin rantatunneli oli jumissa ja matka Tampereelta Ylöjärvelle kesti tunnin. Siinä se valoisa aika sitten menikin ruuhkassa istuessa. Kuulin kuitenkin, että osasyynä olisi ollut kolari, eikä kaikesta voi syyttää tunnelia..

tiistai 22. marraskuuta 2016

Ensimmäinen seinä, valmiusastetodistusta ja paperiviidakkoa

Viime perjantaina nosturi kävi tontilla ja siirsi kattolohkot sivuun. Osa katoista tuli autokatoksen perustusten päälle tehdyn alustan varaan. Asentajat olivat pyytäneet naapuriltamme luvan säilyttää katon reunaa viikon tai pari hiukan rajan ylitse heidän puolellaan, ja tämä lupa ystävällisesti saatiin. Isäntä kävi viikonloppuna appiukon kanssa peittelemässä kattolohkot siten, että laudan paloilla naulailtiin kevytpeitteitä kevyesti kiinni kattolohkoihin. Ilman naulaamista pressut olisivat varmaan lentäneet ensimmäisissä myrskytuulissa pois. Samalla työmaata hiukan siistittiin tulevaa viikkoa varten.


Talon runkopystytys aloitettiin eilen ja pääsimme juuri ennen pimeän tuloa katsomaan ensimmäistä noussutta seinää. Pystytyksessä oli tullut pieniä viivästyksiä siitä, että puut eivät olleet järjestyksessä pinoissa ja siirtelyyn oli mennyt paljon aikaa. Toisen puolen pitkä seinä oli parhaillaan tekeillä ja ensimmäisen kerroksen seinät valmistuvat mahdollisesti loppuviikosta.



Pankista saimme tiedon, että ensimmäisen valmiusastetodistuksen voisi mielellään toimittaa tässä vaiheessa. Valmiusastetodistuksen tarkoitus on toimia rakenteilla olevan talon vakuusarvon määrittelyn perustana, kun luottoa nostetaan. Sitä mukaa kun talon rakentaminen etenee, talon vakuusarvo kasvaa. Valmiusastetodistuksessa on muutama kompastuskivi, jotka saattavat tulla vastaan aivan hankkeen alussa tai vasta loppupuolella.

Alkuvaiheessa kuten esimerkiksi meidänkin tapauksessamme pre cut-talossa voi olla siten, että talopaketti ja monet muutkin tarvikkeet ovat tulleet ja pitäisi jo maksaa, mutta juuri mitään paketista ei ole vielä pystytetty. Lautaniput tontilla eivät kasvata talon vakuusarvoa, vaan vasta se, mitä on rakennettu valmiiksi. Jos siis omaa rahoitusta ei ole hankkeen alkua varten riittävästi, voi tulla kiire pystyttää taloa vakuusarvoa nostaakseen, jotta saa luottoa nostettua ja ensimmäiset isot laskut maksettua. Lyhyesti sanottuna siis se, kuinka paljon rahaa budjetista on käytetty, ei läheskään aina vastaa talon valmiusastetta. Esimerkiksi meidän tilanteessamme nyt, kun talopaketin ensimmäinen lasku pian maksetaan pankissa, budjetistamme on käytetty 124 000 euroa ja risat. Valmiusasteen on nyt arvioitu olevan 27-28%, joka vastaa noin 84 000 - 87 000 euroa.

Valmiusastetodistus, 28%

Teimme OP:n omaan todistuspohjaan arvion valmiusasteesta ja vastaava mestari hyväksyi sen ja oli arviosta aika lailla samaa mieltä. Toki olisimme tehneet myös muutoksia arvioon, jos vastaava mestari olisi ollut eri mieltä. Lienee selkeämpää elää koko projektin ajan noiden ehdotettujen prosenttien mukaan (sarake keskellä) ja arvioida hankkeen etenemistä suhteessa siihen. Tässä tilanteessa, kun esimerkiksi perustukset ja ulkopuoliset rakenteet olivat valmiit, laitoimme prosenttiluvuksi ehdotetun luvun 9%. Tämä voi osoittautua haasteelliseksi projektin loppupuolella, kun oma budjettimme eroaa kuitenkin jonkin verran siinä, miten kustannukset jakautuvat esitettyihin osioihin. Toinen kompastuskivi valmiusastetodistuksessa onkin se, että liian korkeaksi arvioidut valmiusasteet tekevät lisäluoton nostamisesta hankalampaa tai ainakin voi joutua pankissa vähän selittelemään. Pankin voi olla vaikea myöntää useita kymmeniä tuhansia lisälainaa hankkeelle, jonka valmiusaste edellisen valmiusastetodistuksen mukaan on ollut esimerkiksi 98% prosenttia.

Saimme vihdoin myös paperit kasaan kuntaa varten. Aikaisemmin luulimme, että pelkät rakenneleikkaukset riittävät rakennusvalvonnalle, mutta kuvia siis tarvitsee toimittaa hiukan enemmänkin.. Koitimme kysyä rakennusvalvonnasta, että mitä rakennekuvia sinne oikein kaivataan. Vastaus oli jokseenkin ympäripyöreä, että niin hyvät kuvat että tarvittaessa rakenne pystytään tarkkaan jälkikäteen selvittämään. Vastaavan mestarin kanssa keskusteltuamme päädyimme siihen, että laitamme kaikki rakennekuvat yhtenä kappaleena kuntaan. Tällainen lista niitä sitten tuli jo aikaisemmin toimitettujen pääpiirustusten ja rakenneleikkausten lisäksi:

  • Perustuksen mittaohje
  • Ohjeelliset perustusleikkaukset
  • Perustussuunnitelma, talo ja autokatos
  • Seinärunkojen rakennekuvat
  • Tasopiirrustukset, yläpohja ja välipohja
  • Korkoleikkaukset
  • Ristikkokaaviot
  • Mitoitettu pohjapiirros, 1. ja 2. kerros
  • Vesikattomitat
  • Kattotuolien kelpoisuustiedot- ja kuvat (SEPA:lta)
  • Tietysti myös kaikki LVI-suunnitelmat
  • Maalämpökaivon porausraportti


Paperiviidakon selvittämisessä meni aika paljon aikaa. Kastellilta saimme vain pääpiirrustukset kolmena sarjana ja pääasiassa muut kuvat yhtenä kappaleena. Tietysti myös työmaalle piti saada omat kappaleet, joten joitakin kuvia piti tulostella lisää. Isäntä teki listan ihan kaikista kuvista, joita meillä talosta on ja minä sitten haalin niitä kasaan kodin epämääräisistä pinoista ja tein kansion, jossa on aivan kaikki mahdolliset talon kuvat työmaalle hyvässä järjestyksessä, seläkkein varustettuna. Helpotti huomattavasti paperikaaosta, kun tietää että ainakin yhdestä kansiosta löytyy ihan kaikki suunnitelmat ja kuvat. Nyt kun kuntakin saa pian omansa niin stressi hiukan taas helpottaa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...